Kokoelma alkukesän tuotoksia, jotka sattuivat tällä kertaa puhtaana löytmään. On tuo kuvaus työlästä, kun kameran akku kuuluisi jo johonkin kierrätyslaatikkoon. Tässä neljässä otteessa kuvatut tuotokset ja aina välissä akkua latailtu..
Minecraft paita on kokoa n 140cm. Tämä valmistui jo tokaluokan viimeisiin päiviin. Halusin tehdä teepparin kirppislöytöraitatrikoosta ja edukkaasta sinisestä trikoosta. Nappasin kankaat mukaan ja pyysin pojalta ideoita applikointiin hihan väreissä. Poika tiesi heti haluavansa Minecraft pelin kanan. Kyllä näytti kana tyhmältä, kun mallia googlasin, mutta tuossa pelissä kun kaikki on laatikkomaista, niin sellaisia niiden sitten on oltava.
Tässä on pesty viimeaikoina melkoisesti lakanoita. Sain pussilakanallisen lakanoita ja aikast paljon sinne mahtuikin, vaikka siinä muutakin kangasta oli. Toivoin kukkakuviollisia ja niitä mieheni toi, muut olivat kuulemma rumia, hieman hirvittää, mitä ihanuuksia meni hävitykseen.
Näistä on neljäs paita melkein valmis, mutta vain kaksi löytyi puhtaana kuvattavaksi.
Piirsin molemmille tytöille paitakaavat Ompelen lapselleni Eva Näslund - Barbro Hansing Tammen t-kirjasta vuodelta 1972. (Kahden euron konttilöytöni). Ensimmäistäkään en aivan kaavojen mukaan tehnyt, muista nyt puhumattakaan, mutta niitä kaavoja apuna käyttäen kankaat kuitenkin leikkaan.
Tässä välissä taas löytyi akku ja ulkona touhutessa löytyi tänään aamulla valmistunut ja aamupäivällä hukattu virkattu lippis. Novitan ohje on aikuiselle, mutta tein pienemmällä puikolla ja ohuemmalla langalla, ajatuksena että kyllä tämä jollekin mahtuu. Lanka melko ohutta virkkauslankaa, jonka äidiltäni olen aikapäiviä sitten vyötteettä saanut.
Varmaan ohuemmasta langasta johtuen, jouduin useamman kerroksen lisäämään tuohon ennen kiinteiden silmukoiden reunaa.
Pitsineulesukat Pirkkalehden ohjeella. Lankana Novitan Nallea. Vastaavaan ohjeeseen olen monessa paikkaa "törmännyt", löytyy paksummallekin langalle. Kärjessä soveltelin melkoisesti ja tein tuollaisia ylimääräisiä nurjia pätkiä.
Facebookin neuleaiheisista ryhmistä varastetulla idealla raitasukat. Näissä kahta eri Novitan 7 veljestä polkka väriä, miten sattuu raidoitettuna ja 7 veljestä tuo resorikin.. Samalta kerältä aina 1-4 kerrosta. Näissä menee raidat vastakkaisissa järjestyksissä, kun tein molemmat samaa aikaa samoilta keriltä. Näissä molemmissa pareissa on pieni riski, että joku nämä lahjaksi saa, tuntuu että syksyyn mennessä on enemmän pareja valmiina kun talveksi tarvitsen ja näitä en vielä ainakaan käyttöön ota, parempi ettei kesällä tarvitsisikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti