tiistai 10. huhtikuuta 2012

Kudottu pipo ja 7 trikoista

 Ensimmäinen pipo on suosikkimme. Hieman kimalteleva, puuvillasta kudottu, pidennettyä helmineuletta. Kudoin Novitan cotton deluxilla ja jollain kimallenauhaa sisältävällä langalla kaksinkertaisena, kutosen puikolla.

Tuohon eteen (omasta mielestäni ei ihan tuohon eteen kuulu, mutta tyttö tietää paremmin) virkkasin kukan hieman tummemmanpunaisella kimallelangalla, ihan omasta päästä..


 Kerrankin olen miettinyt pipoja vaatteiden väreihin sopivaksi, ylin kuuluu tuohon kukkatakkiin  ja seuraava välikausipukuuun.


Äidiltäni sain vanhenemisen johdosta, siskoni avustuksella, applikointipaininjalan. Tämä salamapipo on tähän mennessä ainoa kokeilu, vielä en ole ehtinyt pitkällisiin applikointiurakoihin.. Tykkäsin kovasti, suosittelen kaikille Berninan omistajille! Vähäisellä kokemuksella oli kyllä kiva, tavallisia en enää applikointiin käytä. Noissa salaman päissä hiukan hankaloitti viereinen paksu ommel paininjalan kulkemista, mutta jouhtui ehkä tuosta heijastinkankaasta, tai käyttäjän kokemattomuudesta.
 Eläintarhapipo yllä pikkuveljelle, vanhasta Jättirätin kangaspalasta. Alimmassa kuvassa ekat pipokokeilut, kun meille kaikille piirsin oman kokoista kaavaa. Ylimmät omia. Näissä se ongelma, että tiedän näyttäväni tällaisessa pipossa idiootilta. Vasen sopii hiukan takin väriin, oikeassa vain kiva kangas, tilkuista molemmat. Niin ja ulkonäöstä huolimatta, ovat olleet viikon aika ahkerassa käytössä, kotipihassa.

Nuo hinta ja aika-arviot tuppaavat unohtumaan, vaikka ihan itseä varten haluaisin niitä laittaa. No.. Kudottu pipo oli nopeatekoinen ja kiva kutoa, mahdoinko parina iltana sitä tehdä. Toinen lanka on perintökerä ja toisen olen sesonkiväripoistosta varmaan eurolla ostanut, ja melkein puolet jäi jäljellekin. Ommellut pipot ovat kaikki tilkuista ja nopeatekoisia, enkä tuota heijastintakaan muistanut laittaa kuin kolmeen.


Pitkään on pitänyt kirjoittamani tämä, mutta nyt vihdoin eräästä kommentista muistin. Olen poistanut meiltä ne sanavahvistukset kommentoinneista, nyt kun ne muuttuivat hankalammiksi. Enpä vastuuta ota roskaposteista, mutta suosittelen muillekin. Meille ei ole nyt, vajaan kuukauden aikana tullut ainoattakaan asiatonta kommenttia, ei edes ulkomaan kielisiä. Itsellä nuo myös vähentää kommentointihaluja, sillä ovat toisinaan melkoista arpomista ne sanat. Millään en tuolloin löytänyt paikkaa, mistä sen muuttaa, lopulta vanhan näkymän kautta itse onnistuin (vähänkö noloa, jos olen kämmännyt ja ne ovatkin käytössä).

Ei kommentteja: