Siitä Novitan sukkalehdestä näidenkin idea, lopputuloksessa kyllä ainoastaan mallineule lehdestä. Ohjeen nimi on melko persoonaton "putkisukat". Tuollaisia kantapäättömiä sukkia en oikein ymmärrä, synnytysreissuillekin olen aina omat sukat ottanut.
Tuollaine kierteinen joustinneule ei ihan itsestään muotoutunut kantapäiden ja kavennusten kanssa, mutta lopputulokseen olen tyytyväinen. Mallineule jatkuukin nyt jalkapohjaan ja ihan kärkeenkin asti. Langan vaihdoin Novitan Nalleen ja mallikertojakin on yksi enemmän. Koko on tuollainen reilu viisivuotiaalle, mutta toivottavasti hyvä seuraavaan saapaskauteen.
Olen melko skeptinen muiden, kun perinteisten joustinneuleiden joustavuuten, mutta nämä kyllä yllättivät. Vartta tehdessä luulin näistä tulevan aivan liian suuret, mahtuivat omaan jalkaanikin. Kerroin sitten aprillipäivänä, ettei näistä tulekaan pojalle sukat, vaan omin ne itselleni ja poikahan ei uskonut. Me sitten kokeilimme näitä hänen jalkaansa ja sopivat olivat hänellekin. Kivahan näitä oli neuloa, mutta motivaatio lopahteli noissa kavennuskohtien miettimisessä ja taisin näitä kutoa kolmisen viikkoa.
Aikaisemman Ihaan ansiosta sain pyynnön kahteen lisäpäähän. Näitä siis Seiskaveikasta näpertelin. Ennen luovutusta virkkasin vielä lenkit avaimenperälenksoille, mutta niistä nyt ei kuvaa ole. Ohjelinkki aikaisemmissa päissä.
2 kommenttia:
Meille on kotiutunut tuollaisia kierteisiä sukkia innokkaan tädin tekemänä, ja mä ihastuin heti tuohon "kierteisyyteen". Tarkoitus olis itsekin kokeilla sitä joskus hamassa tulevaisuudessa kun aika ja inspiraatio kohtaavat.
Kiva kun kommentoit, toivottavasti pian kohtaavat!
Lähetä kommentti