sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Käyttövaatteita pojalle TARPEESEEN!

Niinhän se vain meidänkin poika aloitti viimein päiväkodin. Vielä homma pysyy onneksi osa-aikaisena ja hoitoajat ovat mukavaan aikaan ja päivät lyhyitä.

Kun lämpöiset kelit loppuivat tajusin myös ehjien ja sopivan kokoisten vaatteiden loppuneen. Pojalla oli ihan aikuisten oikeasti kolmet ehjät ja sopivat pitkät perushousut. Lopuissa oli polvet kuluneet lähes puhki, tai niissä oli jo reikiä. Ei se niin kotona ollessa ole haitannut, ja kesä on menty shortseilla mutta eihän sitä nyt lasta rikkinäisissä voi päiväkotiin laittaa.

Siispä olen ommellut muutamat lisähousut ja pari paitaa, vielä olisi ompelua jäljellä, sillä tarvetta lisävaatteille on!
Katsoin jo kaupassa pojalle collegepöksyjä, mutta ei antanut äidin ylpeys periksi ostaa valmisvaatetta...ainakaan vielä.. kai sekin aika vielä koittaa kun itse palaan täysillä työelämään.

Ja aihetta vaatteille ei ole vaikea arvata. Automies kun on niin...


Nämä stopmerkkipöksyt on tehty "perjaatteella vahasta uutta". Stopmerkin leikkasin vanhoista rikkinäisistä housuista talteen ja musta velourt on omista vanhoista housuista, sain taskutkin hyödynnettyä, mutta vähän leveähkön malliset niistä tuli. Käytössä on kuitenkin olleet.


Helleaikana ompelin t-paitoja ja nyt syksyllä tuo iso t-paitapino tuntuu typerältä. Päätin ommella osaan pitkät hihat.

1 kommentti:

Mieli kirjoitti...

Hienosti hyödynnetty turhat vaatteet! :) Kivoja ompeluksia!