Luetuimpien tekstiemme kärkipäässä on pitkään keikkunut Lallatilaan kangaskori. Yhtä pitkään olen suunnitellut sellaisia tekeväni. Sitten keksein tehdä samanlaisen matosta. No suunnattoman suurta räsyvarastoamme tonkiessa törmäsinkin poppanaliinoihin. Matot jäivät odottamaan mattopyykkikelejä ja ensimmäinen poppana pääsi heti kokeiluun.
Et ko mää tykkään tästä kovaste! Tuon reunan olisi voinut sisäpuolellekin saumuroida, mutta mielestäni kivat näin. Harmi vaan, että käsipyykää'misestä huolimatta hieman tuo punainen väri tarttui, vaikkei onneksi raitoihin.
Erityisen ylpeä olen siitä, etten tuhonnut tuota liinaa. Saumuria ja ompelukonetta käytin, mutta palaakaan en liinasta leikannut, enkä edes saumurin leikkuriin päästänyt. Korista en koskaan luovu, mutta perjaatteessa ratkojan avulla liina olisi palautettavissa alkuperäiseen muotoon. Pohjassa pienivakoista sammarikangasta kaksinkerroin.
Keskeneräisten käsitöiden koriksi tämän omein. Korin korkeudesta näkee aina, miten epätoivoisen paljon noita keskeneräisiä töitä pyöriskelee. Tällä kertaa tilanneon hyvä, yllä olevista kuvista kolme päällimmäistä työtä on valmistunut (välissä yksi pikkupaitakin), ja alimmassa kuvassa nykytilanne jo uudella virkkauksella.
Kokoa tällä on suurimmillaan, eli aika pienellä taitteella yli 15 litraa. Tällä erää näitä keskeneräisiä on kymmenisen litraa, hih. (Eikä myönnetä, että erikseen on eräässä kaapissa hyllyllinen keskeneräisiä, joilla ei ole toivoakaan edetä, enkä halua niitä päivittäin nähdä).
Seuraavat poppanat onkin jo pestynä, näitä taidan tehtailla urakalla. Ajattelin lahjaksikin. Näissähän menisi niin häälahjat, kuin juhannuksen juomat tai vaikka illanistujaisviemiset.
Tähän pussukkaan muutti pikkuautokokoelma. Mieheni farkkujen persus, toisella puolella toinen takatasku. Kokoa mukavasti, yksi auto tuossa kokoa havainnoillistamassa, mutta parikymmentä autoa on sisäpuolellakin ja tilaa vielä melkoisen monelle.
3 kommenttia:
Hienoa uusiokäyttöä :)
Aivan pakko tehdä itsellekin pari poppanakoppaa :)
Kiitti kiitti ja ei kun tekemään!
Lähetä kommentti