lauantai 5. maaliskuuta 2011

2xpäärynä, 2xsitruuna, omena, appelsiini ja lahjakassi

Leikkiruokaa taas, eli pitkästä aikaa, huovuttelin. Samaiselle tytölle lahjaksi, kuin aikaisemmat huovutetut tossut ja samalla omille lapsille. Aikaisemmista leikkiruokahuovutuksista on "vasta" yli vuosi aikaa, miten muistin, ettei puoltakaan vuotta voi olla, no olenkohan tuossa välissäkin "ruokaa huovuttanut", ei muista.

Kovasti loppulahjaa mietein, mutta eilen löysin, ainakin 20kpl paperimassapalloja 1,5e kirppikseltä, niistä sitten sain aikaiseksi muutaman hedelmän. Päärynä ja omenat ovat samanlaisia kuin aikaisemmat, sitruuna tuollainen yksinkertainen. Appelsiini vielä helpompi, jos olisi ollut oikean väristä villaa. En tahtonut millään saada toista väriä tarttumaan kiinni, appelsiinissa (tai mandariinissa) ainoastaan jotenkin onnistui, toiseen päärynäänkin yritin..

Niin ja pesukoneessa on vielä porkkana, katsotaan mitä siitä tulee. Näissä ei pesukonetta tarvittu, lehdet neulahuovutin, ruskea "tikku" huopasesta, ja muut käsin märkähuovutettu.


Nämä menevät lahjaksi, loput jää meille.

Sitten tarvittiin vielä lahjakassi, Vallilan verhosta taas. Ja mitäköhän ihmettä olen photosoppaillu, kun tuo kuva on tuollainen venytetty, ei tajuu, eikä viitsi enää muokkailla.

1 kommentti:

Sarita kirjoitti...

Todella ihania nämä huovutetut hedelmät!