maanantai 6. syyskuuta 2010

Nipsu-huppari

Poikani tuntuu olevan melko määrätietoinen tahtomiensa vaatteiden suhteen. Piirtelin tytölle tuota muumikuvaa, niin poika ilmoitti haluavansa Nipsun. No minähän piirsin sitten samalla nipsun kuvan. Seuraavaksi kysyin, minkä vaatteen hän haluaisi, että teen. Poika vastasi housut, alushousut. Olin kuitenkin sitä mieltä, ettei koko kuva edes mahdu alushousuihin ja poika innostuikin huppari-ideasta.

Menin taas kysymään väritoiveita ja melkoisen napakka vastaus oli, että punainen. Ehdottelin sitten muitakin kankaita, mutte mikään kelvannut, mutta raitajoustiksesta hän kuitenkin halusi hupun. Punainen joustofrotee on aarteeni Eurokankaasta, aivan ihanaa, laadukasta ja tytön tunikassa kestänyt muuttumattomana älyttömän monta pesua. Raitajoustofrotee on Virosta, samoin ruskea, joka on sellaista ohutta ja venyväistä, toisin kun nuo toiset.

Kivaa kaavaa en löytänyt, joten piirtelin samaa mekkokaavaa, kuin tytön muumimekossa, mutta muokkailin sen sitten paidaksi. Hyvä tuli kaavasta, näitäkin tulee taatusti lisää, ja kuulemma edelleen punaisina..





Pojan väritoiveet ovat ihanan ennakkoluuluttomia. Itse valitsisin eri värejä, mutta kyllä nämä yhdistelmät vaan toimii. Tässäkin Nipsu tulee kivasti esille punaisesta, raitahupun sopivuudesta nyt en ole ihan varma.. Taas oli niin hankalaa kuvattavaa, useamman kerran kuvasin, muttei vaan tuo punaisen todellinen väri tule esille, kirkas punainen kuitenkin.

2 kommenttia:

Pauliina kirjoitti...

Hieno! Nipsuapplikaatio varsinkin!

Hatatuu kirjoitti...

Kiitoksia, meilläkin tästä tykätään kovasti, nytkin päällä.