sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Metallinsyöjähirviö ja hempeänvihainen lintu

Tulisitteko huomenna 4-syntymäpäiville? Tietysti ja äkkiä tekemään lahjaa kesken joulukiiruiden.
Tällainen Stella pääsi pakettiin. Ihan ei täydellisiä vaaleanpunaisen sävyjä löytynyt veloureista eikä langoista, trikoota jouduin ottamaan apuun ja tikkailut hoitui muutamalla langalla.


Kangas taisi olla taas Porin Kontin kangaslaarista. Samaista kangasta olen aikaisemmin löytänyt kirpparilta, eri sävyisillä raidoilla tosin, mutta molemmissa kimaltavaa lankaa joukossa.


Koulupoikani käyttäisi pelkästään poolopaitoja, joten talvellakin on tarvetta t-paidoille. Mieleistä kuvaa kyselin ja pitkän pohdinnan tuloksena hän halusi Scrapletin. Vähemmän Transformersia seuranneille tiedoksi, että tämä on metallinsyöjähirviö, joka ei ole kenenkään (hyvisten tai pahisten) puolella. Oppia ikä kaikki, kyllä olisi tämäkin jäänyt ilman ompeluharrastusta tietämättä.


Käyttöön pääsi paita heti ja nyt auringon vihdoin paistaessa tajusin, että tämänhän saisi sisälläkin kuvattua. Myttynä löytyi paita kaapista, valmiina poolon päällä, joten näin sen nyt kuvasin.

1 kommentti:

Ciacy kirjoitti...

Heissan! Tulin vain sattumalta moikkaamaan blogianne, kun nimi pisti silmààn. Olen nimittàin pienenà kiertànyt serkkuni kanssa olohuoneen ja keittiòn vàlià sukkahousut pààssà kàsikàdessà olettaen ettà nàytàmme samalta ja olemme nàin siskoksia. Huudettiin sitten kuorossa siksokset siksokset siksokset....kauan....niin kauan ettà joku hermostui ja pyysi olemaan hiljaa..ettà tàllasta :D