sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Lahjamekot, -pussukat ja -helmet

 4-vuotislahjaksi tein mekon, en ole tainnut aikaisemmin näin pitkään tuskailla kankaiden kanssa, sopivia ei vaan löytynyt. Omalle tytölle löytyy aina, mutta kun tarttis lahjaksi, niin sitten ne eivät enää näytäkkään riittävän hyviltä. Päädyin sitten tuohon tähtiyläosaan ja harmaalle samanlaisia tähtiä.

No kun aloin applikoimaan tähtiä, ei punaiset tähdet harmaalla pohjalla enää vakuuttaneet. Mieheltänikin kysyin, että mitä tästä tulee mieleen ja kiikutin hänen nähtäväkseen etuhelmakappaleen. Kiinan kansanarmeija tai jotain venäjän vastaavaa. Kiva. No lahjaksi en tätä kehdannutkaan antaa, mutta tein kuitenkin valmiiksi. Koko on sopiva omalle tytölle, ja miehenikin mielestä yläosa pilasi vaikutelman, hih.


Uutta lahjamekkoa siis. Kankaiden valintahan ei muuttunut yhtään helpommaksi, mutta kukkamekkoon päädyin. Noihin applikoituihin kukkiien en ole kovin tyytyväinen, mutta tällä mekolla ja seuraavan kuvan lahjuksilla juhliin mentiin.


Perus pussukka ja lasten tekemät puuhelmet vielä pakettiin.


 Seuraavassa toinenkin, toiselle tytölle lahjaksi tehty pussukka, harmi kun täydellisen värinen pinkki vetskari ei näy. Kaikki kankaat Virosta Abakhan Fabricseista, paitsi tähti college eräästä jo lopettaneesta kaupasta. Mekkojen kaava soveltelua Ottobre 1/12 lehdessä olevasta mekosta, lähinnä tuossa tavallinen pääntie valekirjekuorellisen sijaan. Puuhelmet kirpparilöytöä, samoin kuminauha niiden sisällä. 5-veepoika teki kaulakorun ja neiti 3-vuotta rannekorun.

6 kommenttia:

Aarnilintu kirjoitti...

Punainen viisisakarainen tähti taitaa olla aika latautunut kuvio, siihen liittyy täällä yksi hyvin samankailtainen muisto. Äiti oli tehnyt minulle keltaisen collegepaidan, materiaalina joku aikuisten paita. Yksivärinen kangas kaipasi jotain piristystä ja keskelle eteen oli aplikoitu yksi punainen viisisakarainen tähti. Tähti sai olla siinä tasan siihen asti kun isä näki tekeleen ja oli sitä mieltä, että tuosta tulee ensimmäisenä mieleen Neuvostoliitto ja lapsen vaatteessahan ei semmosta kuviota voi olla. Tähden ympärille tikattiin sitten kaikenlasta, ympyrää ja muuta kuviota, että tähden muoto olisi hiukan hämärtynyt. Muistan tuon jotenkin tosi elävästi, olin ehkä 4-5 -vuotias ja vuosiluku oli jossain 80-luvun alkupuolella, jolloin Neuvostoliitto oli vielä voimissaan. Jostain syystä tuo tulee mieleen joka kerta, kun itse olen tähtiä johonkin tehnyt:) Kuviona tähti on yksi suosikeistani.

Hääräämön Laura kirjoitti...

Hyvä idea applikoida kuviollisen kankaan kuviota yksiväriselle kankaalle. Hienot!

Lahja tytölle kirjoitti...

Kauniit vaatteet, toimii hyvin lahjaksi pienelle tytölle.

Hatatuu kirjoitti...

Kiitokset kaikille kivoista kommenteista. Eilen kuulin, että oli lahjat olleet saajankin mieleen, onneksi.

Sarita kirjoitti...

Mikähän siinä onkin että välillä iskee tosi paha itsekritiikki päälle kun tekee jollekin muulle kuin omille lapsille! Munkin mielestä siis lahjavaatteiden miettiminen on välillä tosi vaikeaa kun ei uskalla tehdä mitään kauhean repäisevää, jotta lahjan saaja ihan varmasti tykkäisi...

Hieno tuosta kukkamekosta tuli kyllä!

Hatatuu kirjoitti...

Kiitokset, itsekritiikki iskee lahjoissa aina.