sunnuntai 16. lokakuuta 2011

syksyinen paita, perushousut ja pari lahjakauluria

Pitkään kaapissa ollut syksyinen kangas on ollut jo kesästä asti valmiiksi leikattuna, pääsin siis tänään helpolla kun sain vain ommella. Ja pakko oli jo ommellakkin, ennen kuin talvi ja "talvikankaat" tulevat :)

Housutkin oli valmiiksi leikattuna, kankaana ruskea joustofrotee. Ellen ihan väärin muista, niin molemmat kankaat olen tilannut Hannan kangas&sisustus-verkkokaupasta.


Kävin muuten pitkästä aikaa lastenvaatekaupoilla. Pojalla ei ole kuin kauluspaidat ja farkut ostovaatteita niin ja toki ulkohaalarit, mutta nyt laiskuudessani lähdin etsimään college-tai fleecetakkia... Ja voi miten rumia vaatteita kaupoissa olikaan. Muutama salama mcqueen vaate ja muut olivat harmaita, mustia, ruudullisia ja raidallisia..jotenkin vanhahtavia. Varmaan siis kauden trendiä, mutta omaa silmää ei mielyttänyt.. paljon enemmän tykkään pukea pojan värikkäisiin vaatteisiin joissa on hauskat kuvat!

Aloin miettiä, että kulkeeko meidän poika jotenkin lapsellisissa vaatteissa, kun suuri osa kauppojen vaatteista oli kuin suoraan aikuisten osastolta.. Mutta eikös 2 vuotias vielä saakkin kulkea eläinkuvioissa ja värikkäissä vaatteissa. SAA!!!






Sitten vielä pari pienenpientä lahjaompelusta. Siskoni poika täyttää tänään vuoden ja jotain pientä halusin itse tehdä. Siispä ompelin kaksi kauluria..trikoinen syksyyn ja fleecekauluri talvea ajatellen. Molemmissa ommeltuna pienet kuvat...norsu on silityskuva ja mikki hiiri on omasta vanhasta kassistani aikoinaan säästetty.



3 kommenttia:

Veera kirjoitti...

Mun ei tee mieli ostaa tuolle meidän vajaa 2-vuotiaalle pojalle MITÄÄN kaupoista, kun ne vaatteet on niin ankeita! Enkä muutenkaan tykkää, että lapset puetaan pikkuaikuisiksi. Lapset on lapsia ja ne saa pukeutua niinku lapset, ainaki niin kauan ku minä saan määrätä vaatteista. Oon monta kertaa kiitellyt äitiä, että se on aina kannustanut käsitöihin, olis tosi tylsää jos ei osais ite ommella. Tai muuten pitäis ostaa jotain ylihinnoteltua Me&I -vaatetta... Kivojahan nekin on, mutta en millään raaski maksaa perusvelourhousuista 27e, kun sillä saa itse tehtyä vaikka kuinka monet. :D

Veera kirjoitti...

Ja piti vielä kysyä, että onko sulla noihin kaulureihin joku kaava jostain, vai ootko ite piirtäny? Tuommosille olis monesti tarvetta ja noihin sais käytettyä kivasti kankaanloppujakin. :)

lallatilaa kirjoitti...

kiitos kommentista...
Kauluriin ei ole mitään kaavaa.. olen vaan lekellyt ton ison palan kaksinkertaisesta kankaasta niin, että ulettuu sopivasti eteen ja taakse. Ja tuon kaularinkulan olen tehnyt joustavasta kankaasta niin, ettei senkään koolla ole ihan hirmuisesti väliä.. niin ettei purista eikä lörpötä, että on lämmin!

Sitten kun kaularinkula on ommeltu rinkulan muotoon ja on kaksinkerroin, niin olen ihan silmämääräisesti leikannut tuon ison palan keskelle aukon ja sitten saumuroinut kaularinkulan siihen kiinni.. melko helppoa! :)