tiistai 27. syyskuuta 2011

Kukkia hiireltä

Ajatus lähti napeista. Halusin applikoida kukkakimpun ja kukat tehdä napeista. Jostain syystä hiiri tuntui parhaalta eläimeltä kukkien antajaksi (vai saajaksi?). Vahva visio oli  hiiren ulkonäöstä, mutten omin voimin saanut siirrettyä paperille. Mieheni piirsi hiiren toiveideni mukaan ja pikkusen sitten vielä muokkailin.
 Viikko sitten tein nappilöydön. Porin Kontissa oli uusi käsityötarvikepöytä. Tuolla oli nappeja neljässä laatikossa, vaaleat, värikkäät, mustat ja metalliset. Kussakin laatikossa vajaa pari litraa sekalaisia nappeja. Hintaa näillä oli 1e pientä minigrip pussia kohden. Kerrankin olin yksin liikkeellä ja varmaan vartin kulutin plokatessa koko tuon värikkäiden laatikon läpi. Kaikki punaiset ja muuten hienot, sekä kukiksi kelpaavat napit ostin. Noista tuli hieman toista pussia, joten lisäksi nappasin vielä vaaleita pieniä "kukkia". Samassa pöydässä tosiaan muitakin ompelutarvikkeita, itse ostin vielä viisi alhaalta aukeavaa vetoketjua hintaan 1e.

Napeista pitää vielä kertoa, että tuo 2,5v tyttö leikki noilla napeilla koko illan. Ehkä viitisenkymmentä niitä oli.  Voi sitä keskittymistä, kun niitä järjesteltiin. Seuraavana päivänä hain vielä loppuvarastoni ja vanhemmat lapset saivat niitä järjestellä ja pujottaa neulan kanssa lankaan, suosittelen, kyllä kului aika.


Kangas on Lallatilaan virosta tuomaa collegea. Kaava oma. Tällä kertaa sain tehdä paidan yhdellä kertaa, ja kerrankin tiedän kuluneen ajan, melkoisen tarkkaa kolme tuntia.  Alla olevat housut ovat molemmat niitä, jotka aikaisemmin jäivät kuvaamatta. Näidenkin kaava melkoisesti muokkailua saanut osakseen, alunperin näihin kuului hame päälle, erilainen vyötärö ja pituuttakin oli vain polven alapuolelle.

Harmaat housut jäivät edelleen hieman lyhyiksi. Raitaisissa tajusin lisätä pituutta, mutta kangas ei meinannut riittää, joten vyötärökaitale ja pienet taitokset kehiin.


Harmaan kankaan ostopaikasta ei muistikuvaa, raitakangas on Porin Kangasapajasta.

3 kommenttia:

Manda kirjoitti...

Suloinen paita ja hauska idea! :)

whiteandblue kirjoitti...

Kiva paita! Blogistani löytyy teille jotain!

t. Niina

Hatatuu kirjoitti...

Kiitoksia molemmille!