torstai 30. joulukuuta 2010

kikara-paita ja huivi

Meidän 1,5 vuotias poika on kova musiikkimies. Hän tykkää hirmuisesti katsella musiikkivideoita netistä tai dvd:ltä ja yksi suosikeista on metallica. Toki perus lastenlaulutkin on kivoja ja mm. jos sä tahdot niin ja ihmisten edessä-lauluja hän pyytää usein.

Joulupukki toi pojalle kitaran ja rummut ja ne ovatkin olleet aika ykkösleluja viimepäivinä.
Poika siis tarvitsi ehdottomasti "kikara"-paidan. Kangas on kirpparilta, sellaista vähän vahvempaa putkitrikoota ja applikointi velouria. Mieheni keksi, että voisin kirjailla tuon pojan miacaca (metallica) sanan kitaran viereen. Tiheällä siksakilla sitä siihen koitin ommella ja arvasin jo ennen aloittamista, etten siitä siistiä saa. No tulipahan kokeiltua..kangastussiakaan en omista, ehkä sillä olisi saanut siistimmän lopputuloksen. Meinasin jo applikoida jonkun tähden tai salaman tuon tekstin päälle, mutta olkoot nyt tuollainen..




Ja sitten toinen hyvin pikainen ompelus, elikkäs tämä huivi. Ihan valmista neulosta, johon olen vain saumurilla ommellut kolme suoraa. Kankaan ostin Eurokankaasta. Kävin sitä siellä jo ennen joulua kuolaamassa, mutta kovan hinnan (24€/m) en raaskinut ostaa. Pukki oli kuitenkin niin kiva, että antoin minulle kangashamstrauslahjakortin ja niinpä ostin sitten puolen metrin palan. Eli kangas on vain saumuroiti yhdeksi isoksi lenkiksi ja kaulaan se laitetaan kaksinkerroin.
Täytyy vielä vähän pienentää lenkkiä, että huivilla olisi myös lämmittävä vaikutus :)

2 kommenttia:

Sani kirjoitti...

Hieno paita ja kuvan perusteella tekstikin näyttää kivalta!
Jos taakse laittais toisen kankaan tekstin kohdalle, ku jatkos aplikoi, niin onnistuiskohan sit paremmin itse aplikointi (vaik en tosiaan näe tos kuvas mitään huonoa)?! :)

lallatilaa kirjoitti...

kiitos! mulla oli kyllä takana kovikekangas, jota aina käytän applikoidessa.. nuo kirjaimet on vaan niin pieniä, että hankala tehdä ompelukoneella...