torstai 14. lokakuuta 2010

Pitkät villahousut ja tiskirätti

Keväällä lyhentelin puhki kuluneita villahousuja ja tässä syksyllä olenkin kaipaillut uusia pitkiä, yöhousuiksi kelpaavia pöksyjä. Nämä tein suomalaisesta kaksisäikeisestä hahtuvasta, ja väriksi valitsin vielä valkoisen, jotta olisivat mahdollisimmat pitävät. Taitaa olla omaa uskomustani, mutta mielestäni valkoinen on parasta pidoltaan ja paksuutensa ansiosta myös mukavampaa kudottavaa. Taakse tein ensimmäistä kertaa lisäyskerrokset eri värillä, samaa raidoitusta jatkoin vielä takana haaran kavennuksissa. Vitosen puikoilla kudoin, melko maksimisuuruus ja hieman huopumisen varaa.

Ohje on oma, jo kauan sitten hyväksi havaittu. Aikaa meni muutama päivä, alle viikko nyt ainakin ja hintaa taitaa tulla alle viisi euroa. Näille housuille on suuria suunnitelmia, etupuolelle ja lahkeisiin tulee mahdollisesti neulahuovutettuna punaisia palloja ja Hello Kittyn naaman ääriviivat mahdollisesti lahkeeseen, tietysti punaisella rusetilla. Katsotaan koska, jos koskaan ilmestyvät, nyt ovat pesun ja lanoliinituksen jälkeen kuivumassa ja tänään pääsevät käyttöön.


Vielä tarttis ainakin yhdet tehdä, että saataisiin jotkut housut pelkkään yökäyttöön, taitaa alkuun käydä niin, että nämä päätyvät päivähousuiksi ja eräät ruskearaitaiset öiksi. Eivät nämä uudet toki heti parhaassa pidossa olisikaan.

 Kyl onki kivoi iltakuvii sisält. Parempia kuvia, jos saan näitä lisätuunailtua.


Tuossa loppuillasta ja nyt aamupäivällä kudoin taas yhden puuvillaisen tiskirätin. Helmineuleena, vajaalla 40 silmukalla, samoilla vitosen puikoilla. Kokoa tuli suunnilleen 20cm x 20cm. Lankana Virosta, en muista liikettä, ostettu Craft Cotton. 100g lanka on maksanut 34 kruunua, eli kaksi euroa. Halvan langan laatuistakin tämä. Paksua, mutta kamalan karheaa, siksi tiskirätiksi muotoutuikin.


Ei kommentteja: