sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Korjattuja villahousuja

Vitsit kun en ottanu ennen kuvia. Kuluu melkoisesti nuo villahousut käytössä, kun ovat täyttä villaa.. Molemmat housut olen tehnyt jo esikoiselle ja tyttökin näitä kohta vuoden käyttänyt, joten koassa käytössä ovat olleet ja päivittäin. Molemmat housut ovat suomalaisesta hahtuvasta kaksisäikeisenä kudotut.

Ruskearaitaisiin housuihin tein paikkalaput. Toisen lapun kiinnitin jo lähemmäs kuukausi sitten, toisen eilen. (Reikä kun oli tullut vasta matkamme aikana.) Vanhempi lappu onkin melkoisesti nukkaantunut tähän uuteen verrattuna.

Sinivalkoiset tein aikanaan joitain olympialaisia ennen, kolmisenko vuotta sitten oli olympialaiset? Nämä housut ovat ehdottomasti parhaat yövillikset. Näitä ei sitten maltettu jättää pois käytöstä, vaikka olivat melkoisen rikkinäisetkin. Pelko pois, ihmisten ilmoilla näillä ei enää pitkään oltu, vain öisin käytettiin.



Leikkelin puntit pois,  keräsin silmukat uusille addeilleni ja kudoin kerroksen oikein, kerroksen 1o1n ja päättelin. Hyvät tuli, ja juuri passelisti hellejaksolle. Miten nuo reijät voikaan olla noin suuret? Ensimmäinen kuva tärähti, ja toista en enää ehtinyt ottamaan ennen apulaisen paikalle saapumista.

En viittinyt pestä housuja etukäteen, kun turhaan olisin puntteja liottanut lanoliini ja pesuvedessä, olisivat vielä reijätkin suurentuneet.. Joten kivasti näkyy puhtaan ja likaisen villan ero jalansuussa. Eivät toki vitivalkoisiksi vuosien käytön jälkeen tulekkaan. Nyt ovat housut lanoliinivedessä ja tästä lähdemme pihalle, housut mukanamme.

(Näppäimistössämme on irtoversiona v kirjain, joten toisinaan mahdollisesti puuttuvat kirjaimet  johtuvat siitä. Koitan kyllä huomatessa niitä lisäillä.)

Ei kommentteja: