lauantai 25. syyskuuta 2010

Hello Kitty huppumekko

Enää en pysy laskuissa, ties kuinka mones huppumekko, mutta kun näistä tykätään, mekot ja tunikat ovat paitoja kivempia, ja huppu on huippujuttu. Samaa kaavaa siis.

Jokseenkaan en tuosta Hello Kittystä tykkää, mutta tyttöni on käsittämättömän suuri Kittifani. Kitti Kitti, telkkarista, Kitti Kitti, omissa vaatteissa, ja bongailee niitä muidenkin tamineista. Mitään Kittyä en ole ostanut, enkä aikaisemmin tehnytkään.. No pitänee vielä tehdä lisääkin, on meinaan melkoisen suosittu mekko.


Kangas on Virosta, käsittämättömän liurua, ohutta ja kamalaa joustofroteeta, yllättävän hyvin mekossa kuitenkin toimii. Kitty itse on valkoista joustofroteeta, tilkkulaatikosta. Taisi olla huono valinta, sillä tuota valkoista nukkaa jäi pahuksesti paksujenkin tikkausten joukkoon, josko pesussa siistiytyisi. Kitty itse on puettu punaiseen velouriin, tilkuista.

Hieman senntään taasen kaavaa muokkailin. Ensimmäistä kertaa tein vuoritetun hupun, ihan vain samasta kankaasta kun tosiaan on joustofroteeksi pahuksen ohutta. Eipä paljoa lisätyötä teettänyt, onhan se siistimpi näin, ehkä siis seuraavaankin.

Vieläkään ei oikein voi olla kuvaan tyytyväinen. "Asensin" pään kovikekangankohtaan, mutten sitten huomannut rusetin tulevan vielä sen yläpuolelle, joten rusetti kun on vain keskeltä kiinni, aaltoilee se tästä syystä yläreunastaan. Mekko aaltoilee myös alareunasta, siinä on kyllä koviketta, mutta jotenkin siitä huolimatta onnistuin...


Ei kommentteja: