keskiviikko 9. kesäkuuta 2010

Villahousuhame

Ikuisuusprojekti valmistui! Ensin oli pojallani lyhyet villahousut, joskus kolmisen vuotta sitten valmistuneet. Kestovaippahulinoilla, varmaan reilu vuosi sitten, ihailin villavaippahousuja mutten sillon niitä tehny. Tuosta jonkun kuukauden päästä keksein tehdä pojan vanhoista housuista hameellisen ja teinkin.

Pahuksen helma meni aivan kamalalle rullalle, purin pariin kertaan, viimeisin yritys näytti olevan niin, että päättelykierrosta ennen oli 1o1n kerros. Tällaisena housut odottivat tätä päivää, ehkä lähes vuoden. Nyt purin päättelykierroksen ja päättelin uudestaan piilosilmukoin (lienee kudotussa jokin hienompi ilmaisu). Kovin tuli piukka viimeisestä kerroksesta, eikä tuosta tiedä miten paljon vetää kippuralle, kun helma on vuoden verran luontunut tuollaiselle kippuralle, niin eihän se yhtäkkiä oikene. Ovat siis edelleen kippurat, mutta pääsivät ainakin käyttöön.

Lankana näissä on Novitan huopanen. Malli on oma ja sama hyväksi havaittu, eipä siis paljoa tullut muutoksia kolmessa vuodessa. Hameosan lisäyksistä en oikeastaan muista, kun että kovasti niitäkin purin, kun en meinannut millään riittävän harvoin ymmärtää kaventaa. Sanomattakin lienee selvää, että lankaa käytin kaiken jäljellä olevan, eli sekin hankaloitti tuota päättelykerrosta.

Ei kommentteja: