perjantai 25. kesäkuuta 2010

Benettonmakkaroita juhannukseen


Vinttikamarista verstaalle blogissa vilahti leikkinakkeja, näistä sain idean tehdä juhannukseksi nakkeja ja makkaroita lapsille. Ensimmäinen ongelma oli sopivan kankaan löytäminen. En omista makkaran väristä kangasta! Kankaitten jälkeen pengoin vaatehuoneen (jossa on vaatteet, joita en ole vuosiin käyttänyt, eli eivät ole päässeet vaatekaappiin). Sieltä löytyikin eräs paita, jota en siis ollut aikoihin käyttänyt, osasyynä kyllä raskaudet ja imetys.

Paita oli toisaalta liian hyvä tuhottavaksi, vaikken sitä käyttänytkään. No paidasta täytyikin tehdä ensin tämä.


United colors of Benetton


Pahuksen pitkä tunika, joka on kyllä enemmän kapea mekko, mutta kaikkein eniten muistuttaa yöpaitaa. Tyttömme vaan ei käytä pitkiä yöpaitoja, no katsotaan mihin käyttöön tulee. Mieleeni tuli myös, että tuohan on mitä mainioin kesäulkovaate, ei tarvita housuja peittämään jalkoja auringolta, mutta joustaa kuitenkin jopa traktorin kyytiin.

Pituutta vaatteelta löytyy näin paljon, koska halusin tämän pikaisesti valmiiksi, enkä uudelleen helmaa ommella. Helma ja kaula-aukko ovatkin suoraan paidastani, olkapäitä ja kainalon alta kavensin ja hihat tein kokonaan uusista paloista (vanhojen hihojen kankaasta toki ja hihansuun käänteen säästäen).

Hameprojektin jälkeen pääsin takaisin makkaraurakan kimppuun, nyt kun tiesin millaiset kappaleet paidasta jäi yli. Makkaroiden tekeminen oli tosiaan uskomattoman hankalaa. Seuraava ongelma oli kankaan joustavuus, ekat makkarat olivat älyttömän paksuja, hurauttelin putkesta puolet pois, joten ensin syntyikin nakkeja. Saumurilla tehtyyn putkeen, joista toinen pää ummessa, tungin vanhan tyynyt vanua. Toisen pään sidoin langalla nakkimaiseen ruttuun.

Näistä tuli aina vaan väärän kokoisia, jossain vaiheessa keksin täyttämisen jälkeen ommella päät ompelukoneella, mutta ongelmia tuotti tuo nakkimainen ulkonäkö. Viimeiseksi laioin kaikkiin kuitenkin puuvillalangalla krymppäykset päihin.

Ei näiden pitäisi aukeilla, mutta suuresta saamastaa suosiosta päätellen ovat solmuni kovalla koetuksella. Normaalisti meillä ei leikkiruokia syödä, mutta näitä jostain syystä piti ja kovasti.


Tässä tuotokset, vaativat paljon lapsen mielikuvitusta, eivätkä ollenkaan aikuisen! Ylin nakki on erivärinen, koska oli aivan litimärkä, vasemmanpuoleisten läikät johtuvat samasta syystä. Ainakin yksi nakki puuttuu kuvasta, sillä löytyi illalla yöpöydältäni.. Paita tuli täysin käytettyä, ainuttakaan nakkia hukkapaloista ei enää saanut.


Tiskirätinkin taas olen tehnyt. Tykkään näistä niin käytössä. Varsinkin nämä puuvillasta tehdyt ovat todella imukykyisiä ja sopivan paksuisia. Lankana jälleen Novitan Cotton Luxus eco & organic. Pylväinä taas tein, nyt hieman enemmän silmukoita, kuin bambuisessa samanlaisessa.

2 kommenttia:

Milli kirjoitti...

Vau! Olet melkoinen ideanikkari!

Keppiheppa kirjoitti...

Nuo nakit ovat aivan huippuhauskoja =)