sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Villavaatetta puikoilla ja ompelukoneella

 Nämä neulotut tai virkatut "muotijutut" ihmetyttää usein. Itse sitten sorrun välillä niitä tekemään kun aikani olen muiden töitä ihastellut. Tarkoittaa siis että olen aina vähän jäljessä "muotivirtauksia". No nyt on muotia tehdä kuplalapasia, ja toki kuplasukkia, -paitoja sun muita. Sen verran näitä on blogeissa ja facebookissa näkynyt, että olipa kuplia jo uusimmassa Novitalehdessäkin.

Tuossa kovilla pakkasilla tajusin, että lapseni tarvitsevat kunnon talvihanskojenkin alle lapaset. Paksut ja ilmavat lapaset halusin, joten ensin tyttärelle nämä kuplalapaset. Lapasten omistaja on ihan itse valinnut värit, tosellisuudessa ovat todella pinkit ja kirkkaamman keltaiset.

Nuorempi pojistani halusi punaiset lapaset. Päätin että sellaisethan ovat tooosi tylsät ja kahdella langalla saa lämpimämmätkin. Jämälankojen käytössä olen lähiaikoina kunnostautunut, joten jaoin pikkunöttösiä kahteen saman mittaiseen osaan ja tein niillä raidoittaen varren.

Traktorin halusin ylös, joten tuollaista ruudukkoa tuohon alaosaan, ihan sen lämpimyyden vuoksi. Sinisiä lankoja on molemmissa lapasissa neljää eri väriä ja punaisenkin olen toisesta työstä purkanut.
 Kuplalapasten ohje esimerkiksi Neulova Narttu blogissa
Lapasten traktorin ruutupiirros Novitan Voihan villasukka! ryhmästä


Sitten pikasurautus vanhasta villapaidastani. Aluksi oli Hennesin 80% karitsanvillapaitani, liian lyhyt ja venahtanut, mutta huolella yli kymmenen vuotta säilötty. Pääntien säästin sellaisenaan, hiat ompelin uudelleen, mutta ranneresorit säästin, samoin helmaresorin.

Tylsähän tuo oli, mutta äitini puolestaan on kolmisenkymmentä vuotta säästänyt tällaisia pieniä virkattuja liinoja, joten vihdoin pääsivät käyttöön. Käyttöä onkin ollut, paita tuli tehtyä jo ainakin kuukausi sitten, ennen kovia pakkasia.


 Tätä sopii käyttää seuraavanakin vuonna, sillä vielä hihat täytyy taittaa kaksin kerroin.

Kaava muokattu omasta helmaresorimekon kaavasta.

Ei kommentteja: