lauantai 29. kesäkuuta 2013

kummipojalle shortsit ja kummitytölle mekko

Angry birdsit ovat valloittaneet myös kummipoikamme sydämen, punainen angry bird t-paita on kuulemma aika hittivaate. Yhtenä iltana päätin ommella hänelle paitaan sopivat angry bird shortsit pienenä kesälahjana.


Kummityttömme oli meillä yökylässä ja hän aina tykkää kun ompelen hänelle jotain. Varavaatekassissakin hänellä oli mukana kolme eri ompelemaani vaatetta. Raukka ei vain ihan ehkä ymmärtänyt, että kuumat velourhousut, pitkähihainen joustofroteemekko, saatikka kaksinkertainen trikoopipo eivät ole ihan parhaita vaatteita näin kesähelteillä :)
Ompelin hänelle sitten vähän sopivamapaa päällepantavaa kesään, eli lyhythihaisen trikoomekon.

Kangas fabriinalta.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Transformerseja, Muumia ja vielä parit bermudat

 Joka kesäinen blogisaamattomuus, melkoisesti olen ommellut, mutta millään ei tunnu blogiin siirtyvän.  Meillä tällä erää the juttu on Transformers. Olihan sellaiset pojille applikoitava, mutta aika haasteellisia nämä oliot, logoihin päädyin.

Meidän siskosten lapsuudessa ei noita katsottu, mutta jostain syystä mieheni ja veljensä telkkarista samoihin aikoihin näkyi. Eli googletellessa en edes tiennyt mitä applikoisin. Löysin sitten tuollaisen logon, tuntui olevan niin monessa kuvassa, että uskalsin sen tehdä. Muksuthan tiesi heti tuo on joidenkin Autobottien tunnus, hyviksien ilmeisesti.


Samat logot siis molemmilla, ylemmässä kuvassa uudet haaremishortsitkin, noita olen kohta kymmenet tuolle nuorimmaiselle tehnyt, en vaan niitä kaikkia väriyhdistelmiä viitsi kuvata. Beige kangas muuten jostain mainospaidasta, mikä ei parissa vuodessa päälleni päässyt.


Tämän t-paitakuvansa nähtyä poika totesi, että tuo Zombiekävely on hauskaa. Olen niin ulkona näistä lastenohjelmien jutuista.

Loppukesän vauvamme on jäänyt aika vähälle vaatteiden suhteen, Haalarin sentään ompelin, luulee olevansa kokoa 56cm, mutta hiukan hurjan suurelta näyttää. Joku aika uusi Ottobren kaava taisi olla, kääntöversio, mutta tokkopa tuota harmaaraidallista tullaan käyttämään.

Applikointi on törkeästi kopioitu! Kuvahaulla taas etsein ideoita ja jostain valmisbodyn kuvasta (Kappahl tai Lindex) tuon piirsin, luulen että käytän sitä kuvaa toistekkin, tykkään.


Päätin jo, että blogissa on riittävästi noita kierrätysfarkkubermudoita, mutta näissä seuraavissa on hieman eri idea noine kanttitaskuineen ja kun olen tuohon saapaskuvaan itse ihastunut...


perjantai 14. kesäkuuta 2013

bambia kaksilla pöksyillä ja pipo

Tuo vaaleanpunainen bampi ihastutti minut heti kun näin kankaan myynnissä. Pakkohan sitä oli pätkä tilata ja tänään kerkesin vähän ompelemaan. Tytölleni tunika pitkillä vale t-paitahihoilla ja kaveriksi kahdet housut.

Tunikaan tuli vähän reilu kaula-aukko...käytin kaula-aukkoon tuollaista vanhanajan koristekukkaommelta ja sen ompeleminen oli toodeellaa hiidaassta..joten ainakaan vielä en jaksa purkaa ja kiristellä. Katsotaan joskos se saisi jäädä tuollaisenaan käyttöön! Turkooseissa housuissa on rypytykset ja napit! Vaaleanpunaiset leggarit ihan tavikset :)

Bambi kangas tilattu kankaiden yönä ja nyt pitää tunnustaa että en millään muista mistä..olisikohan Neenuskalta.
Vaaleanpunainen trikoo Fabriinalta ja turkoosi joustis Tallinnasta



lauantai 8. kesäkuuta 2013

Farkkubermudoita ja -kalastajalakkeja

 Niistä aikaisemmista farkkutilkkuostoksistani olen "tehtaillut" farkkubermudoita. Muutamat myyntiin ja tietysti omille pojille.

Ensimmäisistä punaisista innostuneena tein nämä tilaushousut. Keltaiset ovat hieman hoikemman malliset tytölle ja turkoosit taas pienemmälle pojalle.


 Omille pojillekin sain tehtyä, näihin kehittelin taskut eteen ylös. Ei sitä lapsikaan taida kuutta taskua yksissä housuissa tarvita, mutta jotenkin tuo yläosa tuntui kaipaavan jotain.

Kalastajahatut tein jo keväällä, mutta vanhempi poika hukkasi omansa ensimmäisen käyttökerran jälkeen, edes kuvaamaan en silloin ehtinyt. Nyt vaatekaappia plokatessani löysin lakin housupinon perältä. Näihin tein tikkaukset eri väreillä, niin lapsetkin erottavat lakkinsa. Noiden kaava taitaa olla kesä Ottobrelta, mutten ole varma oliko viimevuodelta vai sitä edelliseltä.



Vaatekaappien siivouksesta löytyi kaameat, muodottomat halpisfarkut, joissa oli kivat takataskut. Niistä pelastin takakappaleiden yläosat nuorimmaisen bermudoihin, taskussa on amerikkalainen jalkapallo, muttei taida tuosta erottua.


Ja vielä viimeisimmät bermudat, noissa pienissä sovituskuvissa housut ovat reilu 92 senttisen ja päälle 104 senttisen päällä, resoreiden ansiosta sopivat molemmille oikein hyvin. Alimmaisessa kuvassa näkyy nuo etutaskutkin parhaiten.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Väriä pinkin kauden jälkeen

Esikoisella (pojalla) olen pienestä asti tykännyt käyttää paljon värejä vaatteissa.. toki vaaleansinisiäkin on mukaan mahtunut, mutta paljon vihreää, ruskeaa, sinistä punaista jne..
Tyttösen kanssa onkin ollut eri juttu... Kaapista löytyy vaaleanpunaista, pinkkiä ja kirkkaanpunaista :)

Nyt tilasin kuitenkin vähän värikkäämpää kangasta tyttöä varten ja ompelin vaatteet. Täytyy sanoa, että oma silmäni pitkään mietti, sopiiko värit edes tytölle.. mutta kun vaatteita piti pariin kertaan niin pikkuhiljaa silmä tottuu ja nyt jo ihan tykkään.. Toki lemppari on edelleen vaalenapunainen ja pinkki :)

Mutta, perus tunikamittainen kesämekko ja keltaiset leggingsit rypytyksillä ja napeilla. Pirteä setti kesään siis!

Happy summer jersey Ikasyrilta
Keltainen trikoo muistaakseni Hannan kankaasta