perjantai 3. toukokuuta 2013

Paaljon päivänkakkaroita ja hiukkasen mansikoita

 Nämä kesäkankaat ovat olleet kaapissani melkein seitsemän vuotta, enkä ole osannut niitä mihinkään käyttää. Eikä ole kyse siitä, etten ole malttanut, sillä näitä on todella monta metriä. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ovat meinaan aika söpöjä kesäkankaita!


 Ensimmäinen aikaansaannokseni oli kesäsetti Sikson tytölle, yksivuotislahjaksi.


 Muistin tällaisen puuvillashortsikaavan olleen Ottobressa, mutten numeroa. 3/2008 lehdestä tuo vihdoin löytyi. Samassa lehdessä sattui olemaan tämä t-paita, joten tein sitten senkin. Lierihatun kaavakin on Ottobren kesänumerosta 3/2011.


 Kankaat saamiani verhokankaita, piti tuleman verhot keittiöömme kolmeen ikkunaan, mutten tullut niitä koskaan ommelleeksi ja remontin jälkeen ei tuo sininen sinne enää sovi (onneksi, en metristäkään malttaisi luopua).


Taisi tulla jo selväksi, että ihastuin tähän kankaaseen ja kesäisiin vaatteisiin, joten halusin omalle tytöllekin samanlaiset. No 4-vuotiashan tiesi heti että hän EI HALUA mansikkapaitaa. Voi pettymys, kun niin olisin sellaisen halunnut tehdä. Pitkällisten neuvottelujen tuloksena päädyttiin päivänkakkarapaitaan, taisi olla neidin ideakin.


Fiksu tyttö, hänellä on silmää! En taaskaan itse tajunnut, että tuo päivänkakkara on vähintään yhtä hyvä valinta, mielestäni parempikin "isolle tytölle".


Kukkien terälehtien yksitellen applikointi oli vähintään niin työlästä kuin osasin arvata, sormeenikin ompelin pahemmin kuin ennen, mutta kyllä kannatti! Tyttö on pitänyt näitä kotona jo monena päivänä, olen koittanut sanoa että sopisi paremmin sitten kesällä, mutta ulos kun on puettu kuitenkin pitkiä housuja, niin mikäs siinä.


Ja joululahjaruokalappu. Vielä ei ole erään neidin joululahjaa viety, ja ne laskettelevat pingviinit aikaisemmassa ruokalapussa ei oikein enää sovi ajankohtaan. Vaihdan pakettiin vähän kesäisemmän version.

Samaa kangasta oli siis pöytäliinakerninäkin. Mitähän tästäkin parista metristä tekisi, kamalan paljoa en ruokalappuja tarvitse, ehkä tästä tulee vielä joitain essuja...

3 kommenttia:

Mieli kirjoitti...

Ihania kesävaatteita! Kangas on kuin tehty näihin! Mekkokin olisi ihana! :)
Kernistä saisi myös vaikka uima-/rantakasseja...

Jossu kirjoitti...

Voi miten suloinen :]

Hatatuu kirjoitti...

Kiitoksia, vielä on kassit tekemättä, mutta ehkä vielä joskus.