tiistai 16. huhtikuuta 2013

Tilkkutunika, possupaita ja parit paremmat pöksyt

 Uusimmassa Ottobressaoli kiva tilkkuhuppari. Heti eilen lehden tultua piirsin kaavat ja valkkailin sopivia tilkkuja, aattelin tehdä kaikille muksuille omansa. Aloitin neiti neljä veestä. Ensimmäinen kangas riittikin hieman vajaamittaisiin hihoihin ja melkein etukappaleeseen, joten meni suunnitelmat uusiksi.


 Kaivoin sitten paitakaavan ja ajattelin hyötykäyttää kankaan paremmin, pikkutilkkuja kun löytyy sitten lisää. Tavallista paitaa tein seuraavaksi, mutta pitihän sitä helmaa vähän leventää, resorihelmaakin sovittelin, mutta tuli nyt tällainen tunikapituinen, mekkolevyinen arkivaate.


 Tuo etuosan "musta" on tuollaista aika jännää väriä, Porin kangasapajasta ostin, itse en edes mustaa etsiessäni sitä löytänyt, mutta myyjältä pyysin ja mustana tämän minulle myi. Toisaalta mustalta näyttääkin, mutta noissa resoreissa eron pikimustaan huomaa. Tuo toinen kangas lienee Triteksistä, varma en ole kun tilkkuina olen saanut.

Kivasti kaula-aukosta loistaa laiskuuteni. Olen kyllä reunimmaisen saumurin neulalangan vaihtanut mustaan, joten saumat ovat kauniit, mutta tuosta näkyy ikävästi muut valkoiset langat.


Tyttö "teki" itselleen sisäkäyttöhuivi, eli kaulassa on puolet jäljelle jääneestä kankaasta ja juuri sen muotoisena kun sattui jäämään.

Possupaidan idea on täysin varastettu Mutturalla blogista. Samalla idealla viime vuonna tein kyllä pipoja punaisen linnun kuvalla. Kuvan valitsi pikkumies itse ja nyt kun kävin tuota esikuvaansa katsomassa, niin olis jonkun verran eri tavalla sentään toteuttanut. Tämä vaan oli pakko tehdä, kun oli juuri sopivaa trikoota useampikin metri.


Sitten vielä parit paremmat housut, millään en nyt jaksa tarkastaa, mistä uudehkosta Ottobresta oli ohje, mutta koitan sen tähän myöhemmin muistaa lisätä. Sydämelliset ovat lähempänä lehden mukaista, jätin näistä joitain taskuja pois, takana kyllä takataskut.

Mustat ovat paksua interlockia. Näissä ei ole todellisuudessa vetoketjua, nappikin on vain koriste ja kuminauha vyötäröllä, sovituskuvia varmasti muitten vaatteiden yhteydessä, vaan en tiedä koska.


1 kommentti:

Mieli kirjoitti...

Kivoja ompeluksia! :)