sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Neuletunika ja virkattu lierihattu

Taisin talvella aloittaa tunikan helppona välityönä, sellaisena aivottomana telkkarintuijotusviihdykkeenä. Silloin tällöin tuli kudottua ja vihdoin tänään pääsi ristiäisreissuun neidille.


Ohje Suuri käsityölehti 2/2010, nimeltään taskullinen tunika. Taskun ja virkatun kukan jätin pois, hieman kudoin pituuttakin lisää. Langan vaihdoin ohuempaan, Novita Butterfly, vanhaa lankaa hävettävän halvalla kirppikseltä, puikotkin olivat puoli numeroa ohjeistettua ohuemmat.


Ohje oli todella kiva ja simppeli. Tunika aloitettiin alhaalta, ainaoikein osio kudottiin tasona ja hihoihin asti pyhörönä. Hihat otettiin mukaan kutoessa, saumojahan tähän ei tullut kuin muutamia senttejä helmaan ja kainaloon. Taakse pieni halkio ja joma nappi.


Vielä kuva edestä ylhäältä, kivasti nuo kavennukset hihoille ja kaarrokkeelle, taitaisi näyttää vielä siistimmältä, kun kostuttaisi ja kuivattaisi tasona.


Sitten se lierihattu. Näitähän olen tehnyt jo pari aikaisemminkin, tässä kaksi vuotta sitten virkattu. Ohje on 2-vuotiaalle ja neiti kun on jo neljän, vaati tämäkin ohje muokkailua. Simpukkalierihattuohje on kyllä yksi lemppareitani, nyt käytin paksumpaa lankaa Anchor Style Magicline, Karnaluksista ostettua. Koukun vaihdoin kokoon 3 ja lisäyskerroksia tein yhden enemmän, sekä korkeutta sovituksen mukaan kerroksen lisää.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Onpas todella kivat! Sekä hattu että tunika!

Hatatuu kirjoitti...

Kiitoksia!

Hatatuu kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.