keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Kaikki loput valmistuneet käsityöt

 Blogi on laahannut pahasti jäljessä, tässä nyt sekalainen otos koneelta löytyneitä valmistuneita käsitöitä. Tämän myötä olen "ajantasalla", no ainakin suunnilleen kaikki jukaisemisen arvoiset on nyt julkaistu.

Kukaties, miten vanha piparkakkukukkamekko, kaava muokkailua ja soveltelua. Collegea, muistaakseni Virosta ostettua.

Lukunuttu kolmekymppislahjaksi hyvälle ystävälle. Perhe odotti jo autossa, kun muistin, että se lahjakin pitäisi ottaa mukaan, äkkiä siis kuva ja menoks. Ohje kirjasta Neulo ja Nauti, Paula Hammarskog. Vanha perinnemalli, tuollaista patenttineuletta. Lankana Novitan Rose Mohair. Seitsemän kerää tuota oli ja sitomisnauhat jouduin tekemään yksinkertisesta langasta, kun uhkasi loppua kesken. Niin taisin hiukan enemmän tehdä kerroksia tuohon patenttiosuuteen, kun muuten ei vaadittu senttimäärä täyttynyt.


 Näitä villasukkia valmistui kahdet samanlaiset, ekat meni joululahjaksi tytön kummitädille ja sitten tein vielä pyynnöstä toiset joululahjaksi annettavaksi. Novitan 7 veljestä raitalankaa ja ruskeaa. Ohje yksinkertaisuudessaan 2o2n resori, jonka jälkeen raitalangalla 3o ja 1s siirretään neulomatta, näitä kerroksia kaksi, kolmas kerros ruskealla oikein. Näitä kolmea kerrosta toistetaan.


Vauvoille joululahjaksi pikkutunikoita Ottobren 4/12 ohjeella. Varsinkin palloisesta tuli söpönen. Sovituskuvankin sain siskolta, mutta missä lie muodossa olen sen tallentanut, kun en sitä tänne saa, eli odotamme siskon sen lisäävän. Lehden mekossa oli rypytysten kohdalla edessä rusetti, varsinkin raitainen olisi sen vaatinut (vaaleanpunainen ommel kun menee ruskean raidan päällä), mutta muistin sen vasta aatonaattoiltana näitä pakettiin laittaessa ja pimeässä kuvatessa. Kankaat taitavat olla Viron reissuilta.


Sisko oli nopea, tässä hänen ottamansa kuva tyttärestään.


 Samaisella kaavalla 56cm mekko/tunika vastasyntyneelle varpajaisiin vietäväksi. Kankaat parista pienestä palasta, tädiltä saatuja tilkkuja.


 Porin Kangasapajasta ostin pitkästä aikaa pöytäliinan. Tietenkään en pöydän kokoa muistanut, joten yli jääneestä palasta tuli ruokalappuja.


Samaiselta Kangasapajareissulta ostin pahuksen kapeaa suirua vaaleanpunaista ihanaista kangasta. Selvästikkin joulumekkokangas. Leveyttä oli todella vähän, hoikkelillekin piti mekko tehdä monesta palasta. Etukappale hoitui kätevästi vetoketjulla.

 mutta takana menee keskellä pystysuunnassa sauma. Eihän se kangas kohdistamiseenkaan riittänyt, siitä huolimatta yllättävän huomaamaton sauma.


Vielä yhdet villasukat. Tuli tässä kirjoittaessa mieleen, että onhan vielä ainakin parit heijastinliivit kuvaamatta, mutta missä lienee kuvat niistä.

2 kommenttia:

Mia kirjoitti...

ihana tuo punainen mekko! :)

Lumikettu... kirjoitti...

Sinulle on haaste blogissani.