sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Angry Birds huppari ja pipot

 Vihdoin valmis, tätä meinaan odotettiin ja tehtiin pitkään.


 Nää vihaset linnut on nyt niiin se juttu, tähän sotkin joukkoon possun Bad Piggies tehtäväkirjasta. Huppari melkein valmistui jo pari viikkoa sitten, mutta vasta tänään sain possun kruunuun helmet. (Yläkuvassa, alapuolelta vielä puuttuu.)


Poika valitsi haluamansa linnut, vihreän ja mustan. Hän on näissä "ammattilainen" ja "välttämätön apu". Itse en tajunnut noita kruunun helmiä, ja olisin tyhmänä laittanut vielä pienet valkoiset, amatöörimäisiä virheitä. Mustan linnun otsassa on kuulemma joku heijastus tuo vaalea läntti, joten tein sen sitten heijastinkankaasta.


Nuo housut olen jokus samaisesta kankaasta tehnyt, mutten ole tainnut esitellä.


Juu lakinkin olen vihreän linnun kuvalla tehnyt.



Molemmilla pojilla on samanlaiset pipot, paitsi ensin tein nuoremmalle tuon alla olevan ja vanhempi halusikin sitten omaana nokan auki. Kätevästi nuo nyt erottaakin toisistaan. Velour päällinen ja fleece vuori molemmissa lakeissa.


Näitä kahta päätähän oli mahdotonta saada samaan kuvaan, missä tarkennuskin osuisi pipoihin.

2 kommenttia:

Pauliina kirjoitti...

Mahtavia vaatteita!! Oikein kunnon eskariasu vanhimmalle! Ja kruunukin on niiin viimisen päälle, onneksi ei tullut vääränlainen ;)

Unknown kirjoitti...

Hienoja :)