tiistai 25. syyskuuta 2012

Hanhi ja Pikku Myy applikoinnit

Tämän hanhimekon piti tulla 2-vuotislahjaksi, mutta teinkin silloin tilalle Myymekon.


Kangas uskoakseni Marimekkoa, applikointi velouria.


Kaksivuotiaan käyttöön tosiaan tämän ajattelin, ehkä kokoa 86cm eteenpäin, mutta menisi meidän kohta 4-vuotiaallekin tunikana, neiti on kyllä hieman hoikka. Toiaalta näitä samalla kaavalla tehtyjä onkin vielä käytössä. Kaava on oma muokkailu jostain ensin sopivaksi muokatusta paidasta ja frillaa aikanaan apinoin eräästä kaupan mekosta. Tämä mekko ei jää meille, jos vaan löydän tälle ostajan. Ei sitä yksi tyttö kahta saman kokoista hanhimekkoa sentään tarvitse, ja vielä hiukan pieniäkin..
 

 Tässä syy miksi jäi mekko antamatta. Noita raitoja oli mahdoton kohdistaa, kun tuo frilla oli täysleveä, eli vaati mielettömästi rypyttämään. Tämä kuva on takaa pahimmasta kohtaa, näkyy tuo valkoinen raita hieman punaisten välissä. Edessä meni onneksi paremmin, kuten yläkuvita näkyy. Ei tuota käytössä olisi tainnut huomata ja tuntuu jo vähän itsestäkin hassulta, etten tätä voinut antaa. Se itsekritiikki iskee pahiten aina vaatteen valmistuttua ja myöhemmin ei sitten oikein edes ymmärrä, mikä vikana olikaan. Muuten tässä meni raidoituis aikast kivasti.


 Hieman pienemmälle tytölle tein lahjaksi Pikku myy mekon tai tunikan.


Kaava on Ottobren, en nyt muista mistä lehdestä, mutta jo melkein kolmisen vuotta sitten näitä omalle tytölle urakalla tein.


Juu kuva sama kun juuri siinä toisessa lahjamekossa, ja jokus olen samaisen kuvan applikoinut oman tytön housuihinkin..

Ei kommentteja: