perjantai 30. maaliskuuta 2012

Raglanpaitoja ja kultakirjailua

 Tahdoin raglankaavan tytölle, sillä tämä projekti alkoi tilkusta, mistä riitti mukamas vain raglanhihoihin. No hihat eivät sitten väriltään sopineet mihinkään, mutta kaava tuli kuitenkin piirreltyä. Tämä ensimmäisen paidan kaava on Ottobresta 4/11. Malli oli pojan löysähkö paita, joten suosiolla kavensin ja pidensin kaikkia kappaleita. No lopputulos on tällainen löysä ja liian suuri, tai ainakin reilu.

Paidan ideana kuitenkin on tämä kruunu (tai tiaara, mikä sen piti olla). Piirsin sen kangasliidulla suoraan etukappaleelle. Taakse laitoin irti revittävää tukikangasta ja tikkailin kultalangalla ääriviivoja pitkin. Kultalankani oli tavallisessa rullassa, jostain lidlin rullalankapakkauksesta kotoisin. Oli sellaista kaksisäikeistä ja hieman tavallista paksumpaa ja karheampaa.


Ommel ontavallinen suoraommel. Kauttaaltaan ompelin kaksi ommelta vierekkäin, paitsi tiaara osuuden kolmesti. Suoraommel onnistui loistavasti, no kahdesti taisi lanka katketa, muttei mitään hyppytikkejä. Ajattelin hihansuiden ja helman käänteetkin tällä langalla tehdä, mutta joustavalle kuvio-ompeleelle lannka ei enää taipunutkaan. Muutaman kerran hihan käänteeltä ryntyn purettuani kyllästyin purkamiseen ja tein tylsän tavallisella langalla.


 Kullan kimallus näkyy melko huonosti kuvassa, mutta kivalta näyttää paidassa. Ompelin vielä nappeja timanteiksi. Näitäkin purin, sillä liian raskaat napit roikkuivat ikävästi.

Ensimmäisestä paidasta viisastuneena, siirsin kaavaa reippaastikauemmas taitteen suuntaan. Nyt tuli paljon parempi. Tässäkin paidassa ekat leikatut hihat jäivät käyttämättä, kun luonnonvalkoisella pohjalla oleva kangas ei sopinut millään tuohon toiseen kankaaseen.


Vielä hiukan lisää muokkailua ja paita 1-vuotiaalle, tuolla samalla kaavalla. Tilkuista siis molemmat alemmat paidat, paitsi tuo tumman sininen Kangasapajan jämäloorasta. (Ja taas näin tyhmä valoittunut kuva, däms)

3 kommenttia:

Nunu kirjoitti...

Kiva idea tuo kultalankakruunu. Mullakin löytyis samaista lidln kultalankaa, pitäis ehkä uskaltautua käyttämään sitä jossain. Tuo raitapaita on ihana, tykkäisin itelläkin.

paula kirjoitti...

Kivoja!

Hatatuu kirjoitti...

Kiitti Kiitti! Suosittelen kokeilemaan, En tiedä, miksi tuota lankaa olen itsekin vuosia säilönyt. No tarkoitus olisi pian kultakirjailla uudestaan, sen verran tuosta innostuin.