keskiviikko 9. maaliskuuta 2011

bokseritehtailua, aluspaita ja paita

Ostettiin pojalle ensimmäiset alushousut muutama päivä sitten ja mitenkähän minulle ei kaupassa muistunut mieleen, että nekin voisi tehdä itse. Ärsytti oikein maksaa yli 20 euroa kolmista sukista ja viisistä alushousuista.
Seuraavana päivänä kävinkin sitten kirjastossa ja ihan sattumalta lainasin juuri sellaisen Ottobren, jossa oli 86 cm bokserikaava.

Ihan loistavaa hyödyntää kaikki pienet kangastilkut näissä boksereissa. Ja koska olen tilaillut hienoja kuviointerlock-kankaita Ikasyrilta, niin boksereista tuli kyllä mielestäni superhienoja!! Oikein innostuin näitä tekemään ja yhdessä illassa syntyi viidet alushousut.
Kaikki kankaat olivat kaapissa tilkkupinossa, niin pieniä paloja, ettei niistä olisi saanut tehtyä oikeastaan mitään järkevää, ehkä max. yhden hihan paitaan.

Sikäli suuritöisiä ommella, että ompelin kaikki saumat littaan, ettei tule mitään painaumia ihoa vasten ja että olisivat mukavia käytössä, mutta kun tekee viidet peräkkäin, niin äkkiä oppii taktiikan ja jos ensimmäisen ompelussa meni 30 min, niin viimiset syntyivät jo vartissa.

Hatatuuhan on täällä blogissa jo esitellyt ompelemiaan alushousuja, mutta jotenkaan en silti yhtään muistanut, että näitä voi ommella itse.



Toisena ompeluksena ihan perus aluspaita. Kangas on omasta vanhasta topistani, jonka hylkäsin pois käytöstä vaatekaappiani siivotessa. Pari aluspaitaa pitäisi vielä ommella lisää. Malin paitaan otin pojan vanhasta H&M aluspaidasta



Ja kolmantena ompeluksena ihan perus pallotrikoopaita. Tämän kankaanhan sain ilmaiseksi Hannan kangas&sisutus-kaupasta, kun lähettivät tämän pallotrikoon eri värisenä kuin olin tilannut.
Pitkään mietein applikoitavaa kuvaa, mutta en keksinyt mitään kivaa, jääköön siis ihan peruspaidaksi.



Boksereiden kaava Ottobre 6/2010 suurin osa kankaista Ikasyrilta. HIntaa vaikea määritellä, lähes ilmaisia mielestäni :)

5 kommenttia:

-maria- kirjoitti...

Saumojen ompelu littaan pitäisi minunkin opetella.

Kivoja vaatteita olet ommellut!

Sani kirjoitti...

Ja taas yksi syy miksi mitään ei voi heittää pois :D, hienoja pöksyjä!
Ja ennenkaikkea kovin nopsasti kaupast ei lödä noin upeita kuoseja vamispöksyistä! :)

Neiti R kirjoitti...

Huippuja kalsonkeja, pitääpä pitää itselläkin mielessä kun tuo aika tulee :)

Sarita kirjoitti...

Tulipas suloisia boksereita! Mun ei ole jostain syystä käynyt edes mielessä että ompelisin meidän pikkumiehen (tai neidin) alushousuja itse, jotenkin ajattelin että ne olisi suhteettoman työläitä tehdä...

Olen siis ostanut poitsun kalsarit kaupasta, meillä tärkeänä kriteerinä on että alushousun edessä pitää olla jokin kuva. - Tämä siksi että poika osaisi pukea ne itse oikein päin, on niin suloinen pukiessaan kun hokee "tiikeri eteen" tai "kuva eteen" kun yrittää keskittyä että menisi oikeinpäin. Hih.

Nuo viidakkoversiot on ehdottomasti mun lempparit noista, ihan tosi suloiset!

aeno kirjoitti...

Hienoja!
Täälläkin odotellaan milloin päästään vaipoista pois (siihen menee varmasti vielä vuosi), jotta pääsen kuluttamaan kaikki trikootilkut kalsareihin.