perjantai 18. maaliskuuta 2011

apina ja hiiriä

Sain tädiltäni ison kasan velourvaatteita ompelutarkoitukseen. Ensimmäisenä kasasta valikoitui tummansiniset housut, joista tein pojalle pienemmät hiirulaishousut :)
Kuvaksi halusin hiiren, tuollaisen samanlaisen hiiren olen tehnyt joskus aiemminkin, oikeastaan se on ollut yksi ensimmäisistä applikoinneistani. Hiirien korvat ovat vain reunasta kiinni, eli ns. irtokorvat.

Ilo ommella kun tietä, että materiaalit ei maksa oikeastaan mitään.


Pikaisena ompeluksena tein myös hiiripaidan. Tuohon hiireen en ole oikein tyytyväinen, yritin sitä itse piirrellä ja sehän näyttää aivan kädettömältä :) Noh, käyttöön se pääsee kuitenkin.










Pari päivää sitten tein pojalle apinahousut. Vanhat kun olivat jääneet pieniksi ja pitäähän pojalla ainakin yhdet apinahousut olla. Kangas on Eurokankaan palalaarista ihanan pehmoista joustofroteeta. Vähän tylsän väristä, mutta tummilla resoreilla sai edes vähän ilmettä pöksyihin.

onpas taas huonoja kuvia...ihan on samanpituiset puntit housuissa ja resoritkin yhtä leveitä, vaikka kuvat kertovat jotain aivan muuta :)



Ei kommentteja: