torstai 3. helmikuuta 2011

Linja-auto!!!!!!!!!!!!!!

Tuntuu, että kirjoitukseni alkaa aina selityksellä, kuinka innoissaan poikani on jostain...Kai se kuuluu tuohon 1,5 vuoden ikään, mutta niin se vain on, että linja-autotkin on vaan NIIIN kiva juttu ja niistä poika on tosi innoissaan, siispä linja-auton applikointiin.

Vaatteiden kankaaksi valitsin joustofroteen ja applikaatio on velouria. Jotenkin tuntui tyhmältä tehdä tuollainen "laatikko-auto", mutta tuollaisiahan ne linja-autot ovat suomessa. Paitaan piristykseksi turkoosit resorit, tykkään!

Ja koska ompelukärpänen oli puraissut oikein kunnolla, ei paidan ompelu yksistään riittänyt! Halusin kaveriksi housut, mutten ihan tavallisia. Muistelin, että Sanin Tikbumsa-blogissa on ohjeet taskujen ompeluun ja halusin kokeilla tuollaisia (puolikuu???) taskuja. Pelkäsin etten millään saa niitä samoille kohdille, mutta hyvät niistä onneksi tuli. Ehkä aavistuksen kapeammat olisi voinut tehdä, nyt taskut ovat miltei kiinni toisissaan tuosta etukohdasta. Oikeastaan valmiina ajattelin, että ei ollenkaan kivat, mutta mitä enemmän olen housuja katsellut sitä enemmän niistä tykkään. Ja etenkin tuon paidan kanssa settinä on kyllä aika kivat!

Tosi hienoa kun blogeista löytää myös ompeluohjeita ja joku vielä viitsii kuvata niin tarkasti tekovaiheet, kiitokset siis Sanille!

Kangas:joustofrotee Tallinnasta
Resorit: Ikasyr
Applikoinnit: velourtilkuista
Hinta materiaaleille: 2-3 euroa..?









Noin vuosi sitten aloitin ompelun...ostin ompelukoneen ja saumurin aika ekstemporee. Olen koko kouluikäni käynyt teknisissä töissä ja ompelutaitoa ei paljoa ollut. Mutta pikkuhiljaa tekemällä oppien, on alkanut ompelu tosiaan sujua. Ennen ompeluharrastuksen aloittamista kävin ihastelemassa Ruttunuttu-blogin applikointeja ja haaveilin josko itsekkin joskus osaisin...
Ensimmäinen ompelukseni taisi olla velourhousut pojalle. Jotain taidoistani kertoo jo se, että leikkasin tuolloin kolmeen kertaan housukankaat, kunnes vasta tajusin, että kangas pitää ollaa kaksinkerroin, jotta saan kaksi erilaista lahjekappaletta :) Leikkelin siis kahdet housut niin, että minulla oli neljä vasemman jalan lahjekappaletta ja vasta kolmannella kerralla tajusin (muistaakseni tätini avustuksella) että kangas tulee olla kaksinkerroin :) Paljon on muitakin virheitä sattunut ja edelleenkään en tätä "alan sanastoa" tajua ollenkaan. Juuri jouluna kun ompelin possuja, en tajunnut lainkaan mikä on muotolaskos :D mutta onneksi puhelinsoitto siskolleni usein auttaa !

Eli vuosi on tullut täyteen blogissamme! Suurkiitos kaikille lukijoillemme ja kaikille kommentin jättäneille. Aika koukuttavaa puuhaa tämä bloggailu ja nuo kommentit kyllä on se blogin pitämisen suola!

Lukijoitakin on tullut paljon viime aikoina lisää, tervetuloa meidän ompelumatkaamme!

5 kommenttia:

*marjuska* kirjoitti...

Hieno setti! Kivasti nuo taskut ja resorit piristää kokonaisuuden. Ei uskois että vuosi on vasta takana ompelua kun noin hienoja tekeleitä saat aikaan. :-D

minakaa kirjoitti...

Onnea yksivuotiaalle. Ja hienosti ompelet :)

Täti A kirjoitti...

Hieno linja-autoasu. Tunnustan antaneeni vinkin kaksinkertaisesta kankaasta:)

Sani kirjoitti...

Tosi nätti setti! Ja ihanat väriyhdistelmät :)
Hyvä jos ohjeesta oli apua. ja kyl ne nois pienemmis koossa meinaa aika keskisauman likelle mennä noi taskut, jos tahtoo vähänkin että sinne mahtuu jotain laittaa.

lallatilaa kirjoitti...

kiitokset kaikille kommenteista!