torstai 9. joulukuuta 2010

Hello Kitty ja tonttuja

Meidän neidillä on sen verran harvinainen nimi, ettei kalenterista löydy. Toisena nimenä on Anni, joten tänään on nimpparipäivä. Suuria juhlia ei vietetä, mutta Kitty-mekon lahjaksi kuitenkin tein. Kangas EK palalaarista, ja kuva velouria. Sitä samaa kaavaa taas.



Laitoin sivuun nauhan pätkän, tyttökin noista tykkää ja nyt sopi väreiltään hyvin. Tällaista rusettiommelta on helma ja hihansuut.

Tiistaina oli Annin jumpan pikkujoulut, vanhat tonttulakit ovat tietysti hukassa, joten pikapikaa uudet. Velourista halusin tehdä, mutta ensin tein trikoosta koevedoksen. Poika sai trikoisen omakseen, kun hyvä siitäkin tuli. Molemmat ovat reilun kokoisia ja pitkiä, kivemmat mielestäni näin. Kangastukun resoria molemmissa ja kulkunen Hennesin paidan ripustusnauhasta, siis niistä ärsyttävistä, jotka aina olkapäiltä roikkuvat paidan ulkopuolella.


 Joulujuhlavarustus ja pussissa lahjaksi saatuja hiusjuttuja.


Lallatilaa teki kesällä jonkun lakin, ja nimesi sen tonttulakiksi, blogiimme onkin moni löytänyt tonttulakki, kaava hakusanoilla. Tässä nyt kuva lakeista, joista voi kaavan piirtää, taitteelta siis, ja ensin hieman pyöreämmin pään muotoa ja sitten vasta tuo suipennus  ylöspäin. Tonttulakki voi tietysti olla monen kokoinen ja mallinen, nämä melko leveitä ja pitkiä. Tietysti riippuu myös kankaasta ja laittaako resorin, lapsille näin mielestäni paras.

Pikkumieskin sai eilen lakin, kypärälakille oli tarvetta, kun vanhat ovat johonkin kadonneet ja toppalakki oli yksinään hieman suuri. Tämä maastokangas on palana ostettu yhdestä jo lopettaneesta Ulvilassa olleesta kangaskaupasta. Kaava on se Suuren Käsityölehden melko vanha kaava, jota monet käyttää, koitan muistaa sen tähän myöhemmin tarkastaa.



Olemme saaneet taas uusia lukioita, ihanaa! Blogimme on vajaassa vuodessa kerännyt yli 10 000 kävijää, ilman mainoskampanjoita. Päätimme, ettemme vieläkään arvontoja järjestä, ehkä joskus jotain niille, jotka muutenkin blogiamme seuraavat. Sen kyllä päätin, että jos 100 000 tulee jo ensi vuonna täyteen, jotain arvon silloisten lukijoiden kesken. Nousevasta suhdanteesta huolimatta ei taida olla pelkoa!

3 kommenttia:

Marina kirjoitti...

Voi kun söpö pulla poski kypärämyssyn kanssa :)

Hatatuu kirjoitti...

Kiitos, hän todella on melkoinen pullaposki! Mitä ihmettä on mahtanut tapahtua, huomasin tänään ettei uusien kommenttien ilmoitukset tule sähköpostiin, vaikken mitään ole muokannut ja asetuksissakin osoite näkyi. Tästä syystä en sitten ole kommentteihin vastannutkaan.

TiinaG kirjoitti...

Voi noita ihania poskia... <3