maanantai 27. syyskuuta 2010

Nupulle peitto

Monissa blogeissa on tehty peittoja. Kyseessä on siis nupulle peitto -projekti/keräys jossa itse tehtyjä peittoja lahjoitetaan sairaalaan. Sairaalassa pieni vauva (yleensä keskoslapsi) saa peiton omaksi peitokseen ja myöhemmin vanhemmat saavat ottaa peiton kotiin muistoksi. Alunperin ideana on kait ollut, että peitot ovat tilkkupeittoja, mutta eri blogeja lukiessani olen huomannut, että kaikki peitot ovat tervetulleita keräykseen. Tarkemmat ohjeet peiton tekemiseen löydät täältä.

Ymmärtääkseni kaikki peitot menevät Helsingin lastenklinikalle. Kai näitä omaankin sairaalaan saisi lahjoittaa..?

Tässä oma version nuppupeitosta. En ole ikinä eläessäni tehnyt tilkkutöitä ja epätoivo meinasi tulla heti alkumetreillä. Ihan symmetrisiähän nuo kaikki palat eivät ole, mutta samaa sävyä, joten mielestäni ne kuitenkin "sulautuu" ihan kivasti peittoon.
Taustapuolella vaalea fleece, jota minulla oli vain pari pientä palaa ja yhdistämällä ne sain tehtyä neliönmallisen peiton. Taakse applikoin vielä sydän kuvan. Peitolla kokoa on 50x50cm

Tosiaan monissa blogeissa näitä on tehty, mutta siskoseni: Haastan sinut mukaan keräykseen, voidaan vaikka lähettä yhteisillä postikuluilla sitten peitot eteenpäin!
Ja hei Täti A myös mukaan ja ehkä äitikin...?

.

5 kommenttia:

Sani kirjoitti...

Minä en uskaltanut tilkuista peittoa alkaa tekeen..
Mut tää näyttää tosi kivalta :)
Helsinkiin menee tuos keräykses peitot, mulal kans aikomus selvittää miten ne tääl lähempänä (oulussa) ottais peittoja vastaan.

lallatilaa kirjoitti...

kiitos!
Meinasin kanssa heittää koko tekeleen menemään kun olin ekat tilkut ommellut kiinni...mies rohkaisi että kyllä siitä hyvä tulee ja jatkoin sitten vaan ja kyllähän siitä sitten peitto syntyi :)
Olis kyllä ihan kiva selvittää juu että miten lähisairaalat otta vastaan, ikävä maksella isoja postikuluja siitä että peitto matkaa helsinkiin, pieniä potilaita kun hoidetaan myös lähempänä.

Täti A kirjoitti...

Ainakin yritän.

Hatatuu kirjoitti...

Tehän reippaita olette, saadaanhan sitten tädin peiton kuva myös julkaista!!?? Kyllä sitä tietysti itsekkin tarttis tehdä..

lallatilaa kirjoitti...

hyvä täti A, JEE! Ja ehdottomasti julkaistaan peiton kuva sitten täällä :)