torstai 1. heinäkuuta 2010

Norjalaismyssy ja krokettikassi

Tein toisen norjalaismyssyn taas saman kokoisen, mutta melkoisesti ohuemmasta puuvillalangasta, inan ohjetta ohuemmasta. Ohjeesta voisi siis päätellä, että vajaa puoli-vuotiaalle mahtuisi. Olis kyllä ihan hyvä kevätväritys..


Kamala kuvattava, kun ei ollut oikean kokoista nukkeakaan. Langat ovat vanhoja perintölankoja, mummuni ja mieheni äidin pienet kerien loput. Ei tähän kyllä paljoa kulunutkaan. Tällä kertaa virkkasin nauhat, kahdella värillä. Aikaa taisi mennä pari päivää.


Monta vuotta sitten ostimme kroketin, mutta vasta edellispäivänä pääsi käyttöön. Säilytyspussi oli tavattoman epäkäytännöllinen, pieni verkkokankainen. Portteja oli hankala saada pussiin ja vielä mahdottomampi pois.. Pussi meni tänään vielä hukkaankin, joten tein uuden. (Pihalta pussi kyllä jo löytyi.)


Kangas on tekemääni vanhaa keittiön verhoa, jonka olin aiemmin lyhentänyt  Kätevästi siis nauhakujakin valmiina. Kangas on Jyskistä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Voi juku, toi on niin hyvä idea. Meillä on niitä tikkuja ja sepussi on todella kamala. Elikkä ideasta otan malllia ja teen parit pussukat :)