tiistai 18. toukokuuta 2010

Raitasukat

Ihastuin tähän sukkalankaan reissullamme, Karnaluks-tukussa käydessämme. Langasta ei ollut edes mallitilkkua, mutta vyyhdin pikkukuvan nähtyäni olin aivan myyty. (Eikä kuvakaan ollut tästä värisävystä.) Ostin lankaa 10x 50g, kun langat olivat selvästi halvempia tukkupakkauksissa.

Lanka on Regia 4-fach haltbar. Italialaista lankaa, josta ennen en ollut kuullut, mikä taas ei todista mitään. Vyyhdissä lukee, että langalla on kymmenen vuoden takuu, ja vyyhdin sisällä lisätietoja takuusta, vielä en ole lukenut. Lanka on melko paksua, varsinkin kesäsukkalangaksi, mutta pakko oli kokeilla, ja sukatkin olivat tänään tyttömme jalassa, saappaiden sisällä. Tiheys on siis 22 silmukkaa per kymmenen senttiä ja nelosen uusilla bambupuikoilla kudoin.


Langassa toistui mallikerta melkoisen harvoin, lehes tällaisen pienen sukan sai tehtyä ennen värien toistumista. Ensimmäisessä sukassa keskellä leveintä punaista raitaa oli parin metrin punainen lanka, enkä sitä viitsinyt jättää pätkien päättelyn vähentämiseksi. Näistä syistä tein sitten erilaiset raidoitukset, eikä mielestäni haittaa.

Lankaostokseeni olen kovin tyytyväinen, näihin ei koko kerää mennyt, että kymmenet samanlaiset joudun / saan kutoa.. Yhden kerän hinnaksi tuli alle 1,5euroa, melko edullistakin. Sukkien tekoon kului muutama ilta ja aamu, välissä tein niitä villahousujuttuja. Ripeää tällaisen paksun langan kanssa.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kivat perusväriset sukat ja lanka.

Täti A