keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Pystyraitapökät

Ajatuksena oli tehdä sarjatuotantona ainakin kolmet kesähousut neidille, mutta esteeksi muodostui oma tyhmyys ja pöydällä kitisevä  tyttö. Housuille oli ihan kaksi kaavaa, eli neljä palaa kangasta piti ommella. Onnistuin ompelemaan etukappaleet omaksi lahkeekseen ja toisella kertaa vyötäröstä puntit. Käsittämätöntä.

Ekalla kerralla unohdin taas merkinkin, mutta kätevää, kun kahteen kertaan saksein saumat pois, niin muistin merkinkin laittaa. Tiesin lahkeiden melkoisesti kapenevan, mutta kun en korkeudesta ja pituudesta joutunut saksimaan, niin tein housut kuitenkin valmiiksi, kannatti, hyvät tuli. Enis kerralla en taida saumavaroja leikelläkkään, ja kuminauhakujaa varten taas teen hieman korkeammat..

Housut ovat taasen Ottobren ohjeella, Vilkas velourhousut lehdestä 4/09. Kangas on Eurokankaasta, tykkäsin raidoituksesta, vaikka ostaessa jo huomasin sen olevan "väärin päin" langansuuntaan nähden. Aiemmin en ollut mihinkään tälläisiä pystyraitoja halunnut, mutta tähän mielestäni sopivat.

Näitä housuja tulee siis varmasti lisää, kesällä kun ei ulos viitsi villahousuja mennä ulos sotkemaan. Tilasin just Myllymuksuilta pul-kankaitakin, joten taskuvaippailuja luvassa.


Vihdoin huomasin kuvata merkin niin, ettei vaate ole päällä.Yksi neljästä kukkanauhasta siis.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Tytön oma toiveko tuo koira on:)

T. Täti A