perjantai 5. helmikuuta 2010

Tunikaa taasen ja siivouskassit

Viimeksi kun kirjoittelin tuosta tunikasta, sain kuitenkin ajatuksen muokata tuota kaula-aukkoa. Ainakin tunnin piirrustelin, enää ei ole vanhasta kaavasta jäljellä kuin hihat, ja paremman uuden kaavan sainkin aikaiseksi. Tässä uusimmassa on tavallinen, riittävän suuri kaula-aukko.

Kangas on Virosta 3,5 vuotta sitten ostamaani collegea, liikkeen nimeä en enää muista. Resori taas Lallatilaan kirpparilta tuomaa. Kankaat olivat erittäin edullisia, tuskin euroa tulisi tunikalle hintaa. Aikaa kului enemmän tuohon kaavaan, kuin itse ompeluun.
 
Kiva että tuo takan alussementti näkyy aina kuvissa,  meillä kyllä on laatatkin jo ostettu, toivottavasti jossain vaiheessa asennettunakin.

Meillä vaatii lelujen iltasiivous aina kiukuttelua. Poika omi tuossa viikko sitten erään tietyn ostoskassini lempisiivouskassikseen, jonka avulla siivous onnistuu älyttömästi paremmin. No minähän tein uudet autokassit siivoukseen. Kangas on Jyskin 5m pakasta, josta aiemmin olen tehnyt pojalle pussilakanan ja tyynyliinan. Muistaakseni 5m maksoi 20e. Kasseissa ei vielä ole neppejä, mutta kam-nepit siihen laittanen.

 

Lapsiemme yksi lempileikeistä on ruuanlaittoleikit. Tyttö sai mummulta ja pappalta hellan ja Lallatilaan perheeltä kattiloita. Tein eilen muksuille patakintaan, mutta nyt kun olisin sitä kuvannut, oli se mystisesti kadonnut.. Kuvaan ehkä myöhemmin.

Ei kommentteja: