perjantai 27. syyskuuta 2013

Hupparii ja teepparii

 Avaruuspaidat, muutaman kuukauden takaa. Kuvasinkin nämä jo aikaisemmin, mutta silloisissa kuvissa tämä käsittämättömän täydellinen kangas ei oikein erottunut. Kangaspalan alkuperää en muista, mutta epäilisin sen olevan mummuni peruja ja siinä tapauksessa kymmenisen vuotta omissa kaapeissakin pyörinyt, no vanhaa joka tapauksessa. Metrin pala täysleveää trikoota oli ja sen vasemmassa reunassa tuollainen "avaruusmaisema" (isomman pojan paidassa) ja muualla noita planeettoja. Samasta kankaasta tein Avaruus Angry Birds paidan.


 Riittoisa pala, kun tästä olen nyt kolme paidan etukappaletta leikannut, lyhyitä hihoja ja vielä olisi bodyyn riittänyt, mutta enpä tuolle tytölle taida tehdä.


Taas SPR:n Kontti.myymälän mainos. Ainakin Porissa on se laari, mistä saa muovikassillisen kangasta kuudella eurolla. Joskus harvoin palaan tyhjinkin käsin, mutta viimeksi löytyi taas... Tällaista lilaa kaislakuviollista puuvillavelouria, 2m pala ja suiru, mistä riitti tähän huppariin ja jäi ylikin, sekä 1,5m ruskeaa pilkkuvelouria, puuvillaista sekin. Tuli muitakin täytepaloja ostettua, mutta varsinkin näistä velourlöydöistä olen kovin onnellinen, hupparista tulikin ihanan pehmoinen.


 Aika perus ompeluksia, hupparin kaavan pohjana se uudehko Ottobren huppari, mutta kapeampaa kokoa, lisää mittaa hihoihin ja helmaan, sekä kanttaukset resoreiden tilalle. Tuossa helmassa se resorikanttaus toimii uskomattoman hyvin, mutta eihän se kuvissa kunnolla näy, taidan kokeilla toistekin.

1 kommentti:

AnneS kirjoitti...

On kyllä aikas veikee avaruustrikoo :D

Täytyypä seuraavalla kerralla katsoa, josko Turun Kontissakin olisi kankaita :)