sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Sammakkopuku

 Vanhemmalta pojalta pyysin ideoita pikkuveljensä applikointikuviin. Sammakko, dinosaurus ja harakka olivat ehdotuksia, sammakko nyt ensialkuun toteutettiin.
 Tummempi harmaa college on viimeisimmältä viron reissulta. Abakhan Fabricsit myivät loppupakkoja trikoita ja kolitseja muutaman euron metrihintaan. Tätä harmaata ja beigeäkin ostin koko loppurullan. Taidan olla hiukan erikoinen, kun teen lapsilleni collegevaatteita ja vielä näin "tylsissä" väreissä, mutta satun näistä itse tykkäämään, ja tuo 1-vee ei pahemmin kritisoi.


Molemmat kuvat ovat taas värityskuvista muokattuja, kumpaankin ihastuin heti googletellessa. Paidan kaava on trikoopaidan kaavasta muokkailtu.

Housujen kaava on Ottobresta 1/09. Tämä oli luottokaava tytöllämme, mutta tälle pojalle taidan kehitellä jatkossa jotain muuta.

Kylläpäs tuli "loistava" kuva. Ihan ei ole tuollaiset kiilusilmät todellisuudessa, kummasti kiiltää applikointilankakin.


Seikkailin eilen toisten blogien blogilistoilla ja löysin uusia ihania blogeja. Lukijaksikin klikkasin ainakin kahteen. Otin itseäni niskasta kiinni ja näin sen kauhian suuren vaivan, että päivitin oman blogilistan. Ei kovin montaa klikkausta vaadi, mutta miten se aina jääkään tekemättä.. Jos jolla kulla laahaa tuo päivitys yhtä lailla perässä, niin kipin kapin päivittelemään, muuten niitä uusia kivoja blogeja ei löydä niin helpolla.

1 kommentti:

Veera kirjoitti...

Hauskoja sammakoita! Ihailen aina toisten tekemiä applikointeja. Itse en oo vielä uskaltautunut tekemään kovin yksityiskohtaisia...