perjantai 6. toukokuuta 2011

Virkattu lippis

Tyttö kun sai lierihattunsa, halusi poika lippiksen. On tuo melkoinen suunnittelija! Halusi itselleen lippiksen, mutta pitkällä lipalla, näytin netistä kuvia, ja niistä mietittiin millaisen teen. Värimaailma ei taaskaan ole oikein mieleiseni, mutta kun annoin pojan langat valita, niin niistä oli tehtävä.


Moneen kertaan sovitettiin, ja hieman korvien päälle korkuisen hän halusi. Poika tykkää minä en niinkään. Lipassa on hieman hiomista, kertaalleen tein aivan liika lisäyksiä ja purin koko lipan, nytkin aaltoilee vielä hiukan, mutte sai jäädä, silmille kun ei pienen käyttökokemuksen mukaan tipu.

Lakkiosan lisäyksiä tiirailin hieman muista ohjeista, melkoisen samalla lailla tuntuvat aina menevän. Lankana on Novita luxus cotton. Vihreää kului melkein koko 50g, sinistä melkoisesti vähemmän. 3.5 puikoilla tein, lakiksi hieman löysää tuli, mutta seuraavaan sitten muutoksia..


Vielä kuva kuvauspaikasta, poika halusi vaahteran viereen kuvattavaksi, kun siihen on jäänyt tuo hevosenkenkä näin jännittävästi puun sisään. No näkyy kuvassa lätsä sivultakin, eli korvat jää peittoon riittävästi.

Ei kommentteja: