keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Paita pojan piirrustuksesta

Poika on kova piitämään, ensin ajattelin jäljentää hänen piirroksensa, mutta kekseinkin antaa hänelle palan tukikangasta.
Ensin poika siis piirsi kuvan applikoinnissa käytettävälle tukikankaalle. Piirtäminen onnistui helposti, tällä erää käyttämäni on sellaista paksumpaa laatua. Piirros tehtiin ihan tavallisella väriliidulla.


Sitten poika valitsi harmaan kankaan, itse ehdotin punaisia hihoja. Renkaat hän halusi mustiksi ja muut osat tietysti punaisiksi. Leikkelin kankaat ja resorit, varastostani ja tilkuista hihat. Etukappaleen alle laitoin toisen tukikankaan ja kankaan päälle piirrustus. Sitten vain ompelin piirrustuksen mukaisesti tiheällä, muta leveällä siksakilla.


Nykyään teen hihansuut ja pääntiet näin: saumuroin resorin kaksinkerroin (resorin nurjat puolet vastakkain) paidan oikealle puolelle. Sitten ompelen päälle ompelukoneen leveällä joustavalla ompeleella sauman keskikkohdan päältä. Siistein tapa mielestäni saumurin ja ompelukoneen yhdistelmällä. Samalla ompeleella ompelin vielä helmankäänteen.

Vielä on suunnitteilla, josko ompelukoneen kirjaimilla kirjoittaisi pojan nimen ja päivämäärän tuohon paitaan.  Tästä piirrustuksen jäljentämisestä nyt kovasti innostuin, kaikenmaailman lahjoja jo mietein. Taitaa tulla pojan piirrustuksia kasseina, kauratyynyinä, sun muina joululahjaksi..

6 kommenttia:

mira kirjoitti...

ihana idea!! pitääpä laittaa mieleen jos kokeilis tuota joskus :)

Rva Kepponen kirjoitti...

Ihastuttava idea!

*marjuska* kirjoitti...

Hieno idea ja hieno paita!

Sani kirjoitti...

Voi ku ihana idea ja toteutus :)

Aisuli kirjoitti...

Mahti-idea, näkyy lapsen osallisuus tämmöisessä tekemisessä ja pääsette jakamaan harrastusta! Erittäin käyttökelpoinen juttu, vau!

Hatatuu kirjoitti...

Kiitokset kaikille ja ei kun kokeilemaan!