keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Sateenkaarivillahousut

Vauvallamme ei ole täydellisen kokoisia villahousuja. Käsittämätöntä, olen meinaan eräät jo kutonut. No poika kasvaa ja lujaa, ja tyttö on tuon kokoiset aikanaan kuluttanut polvista puhki. No nyt on yhdet, lisääkin täytynee tehdä..

Samanlaiset ovat, kuin tekemäni aina, mitä sitä hyvää ohjetta enää muuttamaan. Lanka on virolaista hahtuvaa kaksisäikeisenä. Kahdesta kiekosta, molemmista kului puolet. 4,5 puikoilla ja muutama päivä aikaa.
Nuo epämääräiset läikät ovat lunta, neljältä pääsin kuvaamaan, sisällä oli epätoivoisen pimeää, ulkona jo hämärsi ja kamalasti satoi lunta, mutta on sentään oikeat värit.

Tässä lähtökohta, ulkopuolelta olen kutonut.


Tässä todellinen sovituskuva. Pituus oli sopiva, toiseen punttiin tuli enää yksi ja toiseen viisi oikeaa kerrosta, yhteensä 50. Kolme viimeistä kerrosta tein vielä helmineuletta. Kuminauha puuttuu vielä, tulee vasta pesun ja lanoliinituksen jälkeen.

1 kommentti:

*marjuska* kirjoitti...

Voi kun kivat villahousut! Mua niin neulotuttais tehdä yhdet pitkälahkeiset... :-)