sunnuntai 14. marraskuuta 2010

pul-lapaset

Tilasin retriina.comista vähän kankaita ja yhden pul-palan. Pul-kangas oli tosi paksua ja aika joustamatonta, joten en kelpuuttanut sitä vaippaompeluun. Niinpä halusin kokeilla lapasten tekoa, niitä kun on monet blogeissaan tehneet. Kaavaa minulla ei ollut, mutta netistä löysin kotilieden sivuilta tällaisen ohjeistuksen ja tämän pohjalta yritin kaavaa piirrellä. Ensimmäisen hanskan tein ihan vain fleecestä ja se osottautui heti liian pieneksi. Muokkailun jälkeen uskaltauduin jo leikkelemään pul-kangasta ja vuorit fleecestä. Ompelun jälkeen sain ilokseni todeta, että aivoissani ei ilmeisesti liiku mitään...olin nimittäin ommellut kaksi oikean käden lapasta :(

Onneksi kangasta oli jäjellä sen verran, että sain tehtyä kaksi lapasta lisää ja tälläkertaa vasemman käden.

Nyt siis kahdet samanlaiset pul-lapaset, joissa sisällä lämmin fleece. Resori on joustavaa ja tekokuituista, ajattelin sen olevan mukavinta ihoa vasten, jos sattuu kastumaan.

Ihan aavistuksen isommat näistäkin olisi saanut tulla, tai peukalo saisi olla vajaan sentin pidempi. Kuitenkin ihan käyttökelpoiset. Innolla odotan, että perheemme vihdoin paranisi ja pääsisin pojan kanssa ulkoilemaan ja testaamaan hanskoja! Kerron joskus tulevaisuudessa onko hanskat vedenpitävät. Vähän tuo ompelusauma keskellä kämmentä mietityttää..

Toisen lapsen päälipuolelle ompelin vielä heijastimen.





2 kommenttia:

Vekarana kirjoitti...

Eksyin tänne jonkun toisen blogin kautta kurkkimaan :)Ihania töitä!Minulle kävi juuri samoin hanskojen kanssa,ekaksi tuli kaksi saman käden hanskaa!:)

lallatilaa kirjoitti...

kiva että eksyit, tervetuloa toistekkin :)