lauantai 11. syyskuuta 2010

Hei Tomi Traktori,

Tomi Traktori, me sinuun aina luotetaan.

Poika sai taasen valita, minkä kuvan hän haluaa ja minkä värisen paidan. Traktorin halusi, joten tein sitten Tomi Traktorin. Tomi Traktori on yksi lemppareista. Meillä sattui taas olemaan suuri Tomi Traktori kirja lainassa kirjastosta, joten kuva on pitkälti kirjasta löytyvästä värityskuvasta kopioitu.

Väriksi poika valitsi ruskean, ruskeita paitaan sopivia kankaita oli vähän huonosti, joustofroteena olisi ollut yhtä, mutta kun se on kaikkein venyvintä ja ohuinta, mitä varastostani löytyy, en viitsinyt sitä käyttää. Päädyin sitten tuollaiseen ohueeseen, ei kovin puuvillan tuntuiseen, trikooseen. Samasta olen joskus itselleni paidan tehnyt, joten tiesin sen kuitenkin paitaan kelpaavan. Tällä kertaa ajattelin tehdä hupun vuoritettuna, kun oli sopivan ohutta kangasta, mutta eihän tuosta palasta riittänyt toisiin huppupalasiin.

Tomi on tehty collegesta, tilkkulaatikosta. Taisi olla huono valinta, reunat tuntuivat kovin helposti rispaantuvan, tuo ohut trikoo taas venyi kovikekankaasta huolimatta. Lopputulokseen en ole kamalan tyytyväinen, mutta paljon kyllä opein tätä tehdessä. Kankaita olisi myös kannattanut enemmän laittaa päällekkäin, eikä vain vieretysten, sillä millään en tahtonut kaikkia paloja saada kiinni toisiinsa yhdellä ompeleella. Tälläinen käyttökelpoinen harjoituskappale siis.



2 kommenttia:

minakaa kirjoitti...

Hienolta näyttää :)

Hatatuu kirjoitti...

Kiitosta, harjoitusta vielä vaatii, mutta pojalle menee täydestä, ihan uusi lempparipaita tuli.