keskiviikko 18. elokuuta 2010

Pienenpienet villahousut

Onpas meillä ollut hiljaista, tosi paljon hyviä ja huonoja tekosyitä, ne Lallatilaan häät, kameran hukkasin, videokamerakin oli lainassa, hulluna on tehty remonttia.. Nämä housut olivat valmiina jo ennen niitä häitä, mutta kun se kamera..


Samalla omalla ohjeella näitä aina teen. Tavallisesti tällaiset vastasyntyneen housut teen joustinvyötäröllä, enkä näin kuminauhakujalla. Nämä housut ovat hyvin ohuet, yksisäikeisestä virolaisesta hahtuvasta. Näin ohuesta langasta ei mitenkään saa toimivaa joustinta, joten tein sitten kujan, kuminauhan lisään vasta käyttäjän synnyttyä, jotta sitten saadaan sopiva.

Lankaa näin ohuisiin housuihin kuluu kovin vähän, ovat siis melkoisen edulliset, ehkä korkeintaan euron. Aikaa taas kuluu runsaasti, samassa ajassa tekisi melkoisesti suuremmatkin housut, kun käyttäisi paksumpaa hahtuvaa.

Vähän vielä mietittyttää housujen tuleva käyttö, aika tyttömäiset ovat. Voi olla että poika käyttäisi näitä vain jouluna, jos silloin sopivan kokoiset ovat.

Ei kommentteja: