maanantai 12. heinäkuuta 2010

Lippahuivi ja verhot

Tein heti uuden lippahuivin. Edellinen on kovasti tykätty, nyt tein sitten ohuemman vaihtoehdon. Kangas ei ihan ole mieleinen, mutta ihan kivasti sopii tähän tarkoitukseen. Mielikuva, että mahdollisesti Lallatilaan miehen mummun peruja, tai sitten jotain muuta perua. Tätä kangasta olisi vielä muutamaan huiviin, taisi olla reippaasti yli viiden metrin pätkä, mutta leveyttä paljon alle metrin..

Tarkastin, mistä lehdestä ohje on, ja oikein olin muistanut Ottobre 3/2008. Tähän muokkasin vähän pidemmäksi takaa, vieläkin saisi pidentää, jos uuden teen.


Viimeksi unohdin kehua vinonauhankääntäjää, eli pallistajaa, jolla tuon nauhan tein. Näppärä vehje! Nyt en viitsinyt leikata vinoon, vaan revein tuosta piiitkästä kankaasta kaksi suirua ja tein siis samalla varastoonkin nauhaa.


Eikä ole näin haalistunutta, menin vaan ottamaan kuvan sisällä..


Sitten vielä jo viikko, pari sitten valmistuneet keittiön verhot. Ihan oli valmista kappaa Anttilan alesta, 4e metri. Paljon helpommaksi ei verhojen teko voi muuttua, ja siitä huolimatta unohdin jättää kujan päät avonaisiksi! No saksein nurjalta sitten auki, en uskoisi pesussakaan riistyvän. Pahuksen hankalat kuvattavat, kolmella seinällä on ikkuna, kaikkia kuvasin ja salamalla, että ilman ja näin surkea paraskin kuva!


Ei kommentteja: