torstai 27. toukokuuta 2010

Mansikkaisia vaippoja

Taas kävi samoin kuin viime kesänä. Keskellä hellettä huomasin, ettei meillä ole riittävästi taskuvaippoja, jotka pitävät kosteuden ilman erillistä kuorta. Villahousut kun ovat kuitenkin hieman lämpimät, enkä malttaisi niiden kanssa päästää hiekkalaatikolle, tulee meinaan hiukka nyrkkipyykkiä.

No minähän tilasin Myllymuksuilta pul-kangasta, kauan haaveilemaani ruskeaa ja mansikanpunaista. Kankaat saatuani en kyllä käsitä, miksi tilasin kahdeksaan ruskeaan ja vain neljään kauniin punaiseen????

Eilen sain ommeltua ekat neljä vaippaa. Näistä tuli vaippahistoriani hienoimmat! Satoja olen tehnyt, mutta tuo väri on kaunis ja keksein uusia juttuja. Kangas loppui aivan hitusen kesken takasiivekkeestä, joten jatkoin toisella palalla. Pistinkin palan mustaa tilalle. Tuli vallan kiva väriläikkä, sääli vaan ettei tuo käytössä näy.


Toinen uusi keksintöni oli laittaa tuota nauhaa etuneppejen väliin. Näin aion laittaa kyllä jatkossakin, tuo kivasti ilmettä. Paljon kivemman näköinen, mitä sisällä loisteputken valossa otettu kuva antaa ymmärtää. Pahus kun nepitin tätä mustalla jatkettua vaippaa viimeisenä ja vasta muut nepitettyä keksein tuon, olis ollu parempi jossain toisessa vaipassa.

Postokuluitta tilatessa pul-kankaalle tuli hintaa vajaa 2,5e vaippaa kohden. Lisäksi vielä fleecen, neppien, nauhojen ym kulut, niin kyllä taitaa tulla yli 3e kuluja per vaippa. Vihreä, niin hyvin mansikka-aiheeseen sopiva fleece on Eurokankaasta taannoin, viininpunainen ja lila varmaankin Virosta. Kaava jälleen oma taskuvaippakaava, mikä vuosien myötä hyväksi muokkaantunut.


Tässä kaikki neljä, keskelle tulevaa merkkiä koklasin myös yhteen, ei yhtään niin hyvä.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Keksimäsi pienet yksityiskohdat piristävät vaippoja kummasti.

Täti A