maanantai 1. maaliskuuta 2010

Kukkatakki

En tykkää sinisestä, en lapsella, enkä varsinkaan tytöllä. En myöskään ole erityisen ihastunut kukkakuvioihin.. Tekokuiduistakaan en pidä. Joten tein sitten kamalan ihanan takin tyttöselleni.

Olen vihdoin lainannut tämän retroteoksen  Gynther, Elsebeth Ompele lapselle : Vaatteet 0-4 vuotiaalle. Kirjassa on vaikka ja mitä ihanaa, julkaisuvuosi kun on 1980 (mahtoiko olla vielä aikaisemmin alkuperäiskielellä?). Tämän takin kaava on kirjasta, mutta tietysti mahdottomasti muokattuna. Takkiin olisi kuulunut eri kappaleesta hihat, mutta tein takin (kunkin kerroksen) neljästä kappaleesta, ja niistäkin kaksi on hupun kappaleita. Taidan tuosta kirjasta ainakin kietaisumekon ja lakin tehdä,  muitakin ihania oli.

Tämän takin päällinen on kirppikseltä parisen vuotta sitten kankaaksi ostamastani tekokuitu verhosta, sisäpuoli kamalaa tekokuitutrikoota, joka sopi väreihin, eikä muuhun tule käytettyä. Välissä lämmikkeenä, piiloon kätkettynä, valkoinen fleece torkkupeite. Vetoketju on kirppikseltä halvalla ostettu. Suurin kuluerä taisi olla ompelukoneen neulat, onnistuin katkaisemaan kolme paksuja kohtia ommellessa.

 

  
Pojan kanssa tänään tehty lumiukko. Hän teki itse pään ja laittoi porkkanan. Risu on suu..

 

 
Vetoketju oli inan liian pitkä ja yläosasta raapi kaulaa, joten jälkikäteen tehty tyhmä, mutta välttämätön korjaus.

Ei kommentteja: